Taxi Tom Granmark, aina valmiina!

Vaikeaa se on. Nimittäin itsensä kehuminen. Vuosikymmeniä loviisalaisia kuljettanut taksiyrittäjä Tom Granmark miettii, mihin perustuu hänen asiakaspalveluasenteensa.

Mik­si Taxi-Tomista tykätään?

– Kos­ka olen ole­mas­sa. Kos­ka vas­taan puhe­limeen. Min­ulle voi soit­taa suo­raan, Tom Gran­mark pohtii.

Hän on nimit­täin läh­es aina valmi­ina, jos joku tarvit­see kyytiä Lovi­isas­sa tai halu­aa matka­ta tur­val­lis­es­ti muualle Etelä-Suomes­sa.

Tavoitet­tavu­us on kaiken a ja o. Ja se, että asi­akas voi luot­taa siihen, että kyyti tulee var­masti sovit­tuun aikaan.

Tom Gran­mark tykkää amma­tis­taan ja etenkin kivoista asi­akkaistaan.

– En aio lopet­taa, sil­lä en halua jät­tää asi­akkai­ta hun­ningolle. Kyl­lä ihmis­ten pitää päästä kulke­maan tak­sil­la sil­loin, kun on tarvet­ta. Halu­an kan­taa vas­tu­u­ni.

Hän mainit­see esimerkik­si kyläilemään lähtevät ihmiset, jot­ka varmis­ta­vat Taxi-Tomil­ta suo­raan, että hän pääsee nouta­maan kyläil­i­jät iltamyöhään koti­in.

– Ettei tarvitse jäädä yöpymään kylä­paikkaan. Sel­l­ais­takin on sat­tunut.

Kun tykkää työstään, tak­siyrit­täjän viikot kulu­vat nopeasti. Nimeno­maan viikot, sil­lä vapaapäiviä ei juuri pide­tä, ja työpäivät ovat pitk­iä.

– Har­va jak­saa enää tehdä sel­l­aisia päiviä kuin minä.

Koul­u­laisia hän noutaa iltapäivisin noin tun­nin välein, sil­lä koulut päät­tyvät oppi­lail­la eri aikaan.

Mah­taa tilatak­sis­sa olla aikamoista huli­naa!

– Ei ole. Koul­u­laiset käyt­täy­tyvät tak­sis­sa oikein hyvin, kuten muutkin asi­akkaani.

Hän tietää, mil­loin Zil­ton sul­kee oven­sa, ja mil­loin Tid­strandin bus­sit saa­pu­vat Tallinnan-reis­sul­ta. Hän on sil­loin valmi­ina kul­jet­ta­maan ihmisiä koti­in. Tut­tu­jen asi­akkaiden kanssa jutel­laan mis­tä tahansa – tai ollaan vain hil­jaa.

– Ei aina tarvitse rupatel­la, mut­ta joskus, kun he ovat hyvin tut­tu­ja, saatan osal­lis­tua keskustelu­un.

Onko koskaan ollut han­kalia tilantei­ta? Ehkä yön tum­mi­na tun­teina?

– Jos joku on ottanut rähinävi­inaa, niin aina olen selvin­nyt puhu­mal­la.

Toim­i­tus tykkää!

Tek­sti Rei­ja Kokko­la  Kuva Arto Wiikari