Urheilua koko elämä

Raul Öhbergin huikea ura keihäänheittäjänä  lähti lentoon jo nuorena. Se kuitenkin tyssäsi parikymppisenä olkapäävammaan. Tilalle tuli muita lajeja, ja työ liikuntahallin vahtimestarina piti hänet kiinni urheilun maailmassa. 

Kun Raul Öhberg astuu sisälle tyhjään Fageråsin nyrkkeilysali­in olo on nos­tal­gi­nen, sil­lä hän on ollut parikym­men­tä vuot­ta mukana Lovi­isan Rien­nos­sa.

– Tämä on min­ulle kuin toinen koti. Tänne on aina muka­va tul­la.

Vuon­na 1906 raken­net­tu suuri puu­ta­lo on ollut tärkeä paik­ka lovi­isalaisille. Raulin van­hem­matkin kävivät tääl­lä tans­seis­sa aikoinaan, kun raken­nus toi­mi seu­rain­talona. 

– Tämä oli koko Har­a­vankylän kokoon­tu­mi­s­paik­ka, Raul ker­too.

Hän on viet­tänyt varhais­lap­suuten­sa Valkos­sa. Vaik­ka per­he myöhem­min osti omakoti­talon Lovi­isan Uud­estakaupungista, tun­tee Raul ole­vansa edelleen valko­lainen. 

Nyt koti on Har­a­vankylässä, mut­ta Valko tun­tuu yhä kotoisalta. 

– Fai­jakin työsken­teli Rau­ma-Repo­lal­la hit­sa­ri­na, Raul muis­telee.

Kos­ka Rau­ma-Repo­laan tuli yli tuhat ihmistä töi­hin 1960-luvul­la, oli pihoil­la ja kylän­raiteil­la vils­ket­tä. Siihen aikaan lapset viet­tivät läh­es kaiken vapaa-aikansa ulkona kesät tal­vet. Kavere­i­ta riit­ti, ja leik­it oli­vat hyvin urheilullisia. Leikit­ti­in kirkon­rot­taa, pelat­ti­in fud­ista, lätkää ja mui­ta pal­lopele­jä. 

Kun ilta pimeni, lapset kokoon­tu­i­v­at sen ain­oan kat­u­lam­pun alle pelaa­maan vielä tossulätkää. Ja uimaran­nalle oli lyhyt mat­ka. Sinne juosti­in mon­ta ker­taa päivässä uimaan. 

Kahdek­san­vuo­ti­aana Raul liit­tyi Valkon Työväen Urheil­i­joi­hin, ja vuot­ta van­hem­man vel­jen kanssa syn­tyi kisailua ihan jatku­vasti. 

– Kil­pail­imme ihan kaikessa. Yleen­sä kuitenkin sopuisas­ti, mut­ta kyl­lä me välil­lä myös kinat­ti­in. 

Ensimmäisen keihäänsä Raul teki itse kapeasta kuusenrangasta. Keihään otekohtaan hän kietoi tavallista narua.

Kul­tainen 70-luku

Aikaa on tot­ta vie kulunut noista vuo­sista, mut­ta Raulin sydän sykkii edelleen urheilulle. Muis­tel­lessaan omaa uraansa urheil­i­jana vuosilu­vut, päivämäärät ja urheilu­tu­lok­set nap­sahtel­e­vat paikoilleen kuin apteekin hyl­lyltä. Yhdel­lä sanal­la voi kuvail­la Raulin men­neisyyt­tä urheil­i­jana: huikea! 

Fageråsin salin seinil­lä on lehtileikkeitä leg­en­daari­sista urheil­i­joista sekä kuvia eri­lai­sista urheilu­ta­pah­tu­mista. Mon­es­sa van­has­sa kuvas­sa on luon­nol­lis­es­ti Lovi­isan oma nyrkkeilytähti Eva Wahlström. 

Raul sanoo, että esiku­vat ovat nuo­rille lajin aloit­ta­jille tärkeitä, oli laji mikä tahansa. Hänen oma lajin­sa oli kei­hään­heit­to. Raul kaivaa esi­in van­han lehtileik­keen Tokion olympialai­sista vuodelta 1964.

– Sil­loin Pauli Nevala voit­ti kul­taa. Hän oli min­ulle esiku­va, tähtiurheil­i­ja.

Raul muis­telee hie­man haikeana 70-lukua, jol­loin Lovi­isas­sa, kuten muual­lakin Suomes­sa, val­lit­si yleisurheilubu­u­mi. Hän heit­tää lonkalta heti neljä Lovi­isan Torin A-luokan yleisurheil­i­jaa: Unto Sjö, seiväs, Yngve Blom­felt, 100 metrin juok­su, Ulf Ståhls, pitu­ushyp­py ja Nils Nielsen, 880 ja 1500 metrin juok­su.

– Etenkin Uffe Ståhls oli aina ken­täl­lä. Hän antoi min­ullekin tärkeitä ohjei­ta. Vaik­ka olin kovin nuori, uskalsin tul­la mukaan treenaa­maan myös itseäni van­hempi­en urheil­i­joiden kanssa. 

Raul sanoo, että esikuvat ovat nuorille lajin aloittajille tärkeitä, oli laji mikä tahansa.

Huip­putu­lok­sia kei­häässä

Raulin tuloske­hi­tys tei­ni-ikäis­es­tä parikymp­pisek­si osoit­taa, että hän oli todel­li­nen lah­jakku­us. Ensim­mäisen kei­hään­sä Raul teki itse kapeas­ta kuusen­ran­gas­ta. Kei­hään oteko­htaan hän kietoi taval­lista narua ja yrit­ti saa­da aikaan tas­apain­oisen heit­tovä­li­neen. 

– Sitä sit­ten viske­lin pel­lol­la koti­talon lähel­lä, hän nau­rah­taa. 

Pisin heit­to 15-vuo­ti­aana kaar­si läh­es 41 metri­in. Sitä seurasi A-pojis­sa alle 18-vuo­ti­aana tulos 69,28, mikä oli uusi SFI-ennä­tys. Sil­lä Raul nousi Suomen tilas­ton kakkosek­si. Alle 19-vuo­ti­ais­sa nuoris­sa hän oli Suomen ja Pohjo­is­maid­en tilas­tossa kakkose­na ja Euroopan tilas­tossa kahdek­sas. Alle 20-vuo­ti­aiden sar­jas­sa hän oli jälleen Suomen ja Pohjo­is­maid­en kakko­nen ja sijal­la kuusi Euroopan tilas­tossa.

Raul men­estyi hienos­ti myös korkeushypyssä ja 10-ottelus­sa tehden SFI-ennä­tyk­siä ja nap­at­en SFI-mes­taruuk­sia. Nuoris­sa tuli kolme kul­taa ja aikui­sis­sa kak­si pron­ssia. Asepa­lveluk­sen hän suorit­ti San­ta­ham­i­nan urheilukomp­pa­ni­as­sa, kuinkas muuten. Sinne oli koot­tu maan lupaav­impia urheil­i­joi­ta.

– Sain urheil­la koko int­ti­a­jan, ja olinkin parem­mas­sa kun­nos­sa kuin ikinä.

Mut­ta sit­ten tapah­tui jotain. Olka­pää alkoi vihoitel­la, eikä sitä saatu kun­toon, ei sit­ten mil­lään. Siihen lop­pui vain parikymp­pisen nuoren urheilu-ura kei­hään­heitossa. 

– Eihän se kival­ta tun­tunut!

Ei hän silti urheilua jät­tänyt. Kei­hään tilalle tuli­vat lentopal­lo, fud­is ja kuntonyrkkeily.

– Olemme jär­jestäneet Rien­nos­sa lukuisia nyrkkeily­ta­pah­tu­mia Lovi­isas­sa.    

”Nuoret, harrastakaa monipuolisesti”

Pää­työnään Raul Öhberg toi­mi Lovi­isan liikun­ta­hallin vah­times­ta­ri­na 27 vuot­ta. Se oli hänestä palk­it­se­vaa ja vai­htel­e­vaa työtä. Sai olla nuorten paris­sa. Hän toi­mi myös TORis­sa yleisurheilu­val­men­ta­jana seit­semän vuot­ta. 

– Olen aina tul­lut hyvin toimeen nuorten kanssa.

Nyky­isin Raul on huolis­saan yleisurheilun tilas­ta. Uusia lupauk­sia ei tun­nu löy­tyvän. Hän toivoisikin, että nuoret har­ras­taisi­vat eri laje­ja monipuolis­es­ti, ei vain yhteen laji­in keskit­tyen. 

Lätkää talvel­la, fud­ista kesäl­lä. Usei­ta laje­ja päällekkäin. 

– Oma laji löy­tyy luon­nos­taan, kun treenaa monipuolis­es­ti, hän sanoo.

Eläkeläisenä aika kuluu mukavasti. Hän lenkkeilee vai­mon kanssa ja käy Fagerå­sis­sa punt­ti­salil­la. Isol­la ton­til­la riit­tää hom­maa, ja pyöräilemäl­läkin kun­to pysyy hyvänä. 

– Min­ul­la on myös kolme- ja kuu­sivuo­ti­aat lapsen­lapset. Hei­dän kanssaan on kiva puuha­ta. Ja tietenkin edelleen seu­raan urheilua, hän ker­too.

”Valtava kiitos Rallelle!”  

”Sat­tuman ja onnen merk­i­tys­tä usein aliarvioidaan urheilus­sa ja elämässä. Muis­tan tavan­neeni Rallen ensim­mäisen ker­ran yleisurheilun paris­sa, jos­sa hän kan­nusti, kyy­dit­si ja aut­toi min­ua sekä mui­ta nuo­ria har­ras­tuk­sen alkume­treil­lä. Muu­ta­ma vuosi myöhem­min Ral­lel­la oli ratkai­se­va rooli kori­pal­loile­vien nuorten tukemises­sa Lovi­isan liikun­ta­hallin vah­times­ta­ri­na. Hän päästi mei­dät har­joit­tele­maan oman ajan ulkop­uolel­la ja ymmär­si urheilun merk­i­tyk­sen meille.

Ilman hän­tä ja tätä onnekas­ta sat­tumaa on hyvin vaikea nähdä, että olisin ikinä pää­tynyt kori­pal­loam­mat­ti­laisek­si. Siitä val­ta­va kiitos Ral­lelle!

Toivon, että hänen esimerkkin­sä toimii jatkos­sa inspi­raa­tiona myös muille.”

Tuo­mas Iisa­lo

Tuo­mas on Hok­ki Bas­ketin kas­vat­ti, joka pelasi Suomen kori­pal­lo­maa­joukkueessa 57 miesten maaot­telua. Nyky­isin hän toimii Telekom Bas­ketin pää­val­men­ta­jana Sak­san Bun­desli­igas­sa apu­val­men­ta­janaan vel­jen­sä Joonas.

Tek­sti Rei­ja Kokko­la Kuvat Kale­vi Ketolu­o­to

Toim­i­tus pahoit­telee paine­tun lehden kir­joi­tusvirhet­tä!