Työvälineinä alitajunta ja mielikuvitus

Lastenkirjailija Hannele Lampela haluaa kirjoittaa innostavia ja jännittäviä kirjoja. Lastenkirjallisuudessa häntä kiehtoo naiivi optimistisuus ja luottamus. Se että elämä kantaa.

Han­nele Lam­pela on aina viehät­tynyt fan­ta­sia- ja las­tenkir­jo­jen maail­mas­ta. Hän lukee kaiken­laista kan­sain­väli­sistä dekkareista suo­ma­laisi­in nykykir­jail­i­joi­hin, mut­ta las­tenkir­jal­lisu­us on hänelle rakas laji. 

Vaik­ka las­tenkir­jal­lisu­us voi olla raadol­lis­takin, yleen­sä se silti tuot­taa hyvää mieltä. Lam­pelan suurin esiku­va on Astrid Lind­gren.

Elämässä on oltava roisketta

Kir­jail­i­jana Han­nele Lam­pela on kun­nolli­nen, välil­lä liiankin kun­nolli­nen. 

– Olen tot­tunut siihen, että kel­lo 8–16 täy­ty­isi olla töis­sä. Min­un on pitänyt opetel­la siihen, että yritän ”luikuroi­da” mah­dol­lisim­man paljon, kos­ka muuten mieliku­vi­tus ja ali­ta­jun­ta menevät lukkoon. Ei voi olla liian kun­nolli­nen, elämässä pitää olla vähän roisket­ta, hän ker­too.

Minkälaista kirjailijantyö sitten on?

– Yleen­sä kir­joi­tan aamupäivät, vaik­ka olen maail­man huonoin aamuih­mi­nen ja min­un on super­vaikea herätä, ihan nau­ret­tavuuk­si­in saak­ka. Mut­ta kun saan raa­haudut­tua ylös, aamu on tehokkain­ta työaikaani. Voin kir­joit­taa mak­simis­saan pari tun­tia, sen jäl­keen min­un ei kan­na­ta enää vaivau­tua. Mitä enem­män laiskot­te­len, sitä parem­pi olen.

Laiskot­telu on siis yksi kir­jail­i­jan tärkeim­mistä työvä­lineistä, ali­ta­jun­nas­ta ja mieliku­vi­tuk­ses­ta huol­ta pitämistä.

– Prins­es­sa Pikkiri­ik­ki -kir­jat syn­tyvät niin, että mieliku­vi­tuk­seeni tulee pieni tyt­tö, joka sanelee min­ulle, miten tehdään. Välil­lä kinaan hänen kanssaan, että eihän noin kar­sei­ta jut­tu­ja voi kir­joit­taa, mut­ta hän vain nau­raa ja jatkaa tuh­muroin­tia.

“Laiskottelu on yksi kirjailijan tärkeimmistä työvälineistä, alitajunnasta ja mielikuvituksesta huolta pitämistä.”

Satukirjakaupungissa

Lam­pelan tun­ne­tu­in hah­mo lie­nee juuri Prins­es­sa Pikkiri­ik­ki, joka seikkailee jo kahdek­sas­sa kir­jas­sa. Tun­nis­tet­ta­vat kuvi­tuk­set on tehnyt Nin­ka Reit­tu. Viime vuosi­na Lam­pela on kir­joit­tanut las­ten lisäk­si myös nuo­rille.

Tätä nykyä Lam­pelan tek­stit syn­tyvät Lovi­isas­sa, jonne hän muut­ti per­hei­neen viime jouluku­us­sa.

– Kun näin Suo­la­torin jouluku­usimet­sän, viimeisetkin suo­ja­muuri­ni tipah­ti­vat, se oli niin ihana jut­tu! Lovi­isas­sa on kaikkea tuol­laista ihanaa. Ja tääl­lä on just tarpeek­si kaikkea, iha­nia rav­in­toloi­ta ja lef­fa-teat­teri. 

Sitä pait­si Lovi­isa on Lam­pelan mielestä ihan täy­delli­nen satukir­jakaupun­ki.

– Se tulee var­masti näkymään kir­jois­sanikin. 

Han­nele Lam­pela (39)

• kir­jail­i­ja, toimit­ta­ja

• kir­joit­tanut muun muas­sa Prins­es­sa Pikkiri­ik­ki -las­tenkir­jo­ja ja nuo­rille suun­nat­tu­ja Tal­ven­ta­ian tari­noi­ta

• asuu van­has­sa hir­si­talos­sa Lovi­isan keskus­tas­sa per­heen­sä kanssa

• Lovi­isas­sa paras­ta on kaupun­gin ilmapi­iri, kauneus ja tapah­tu­mien rikkaus

Lisätiedot:
hannelelampela.com

Tek­sti Bosse Hell­sten Kuvat Arto Wiikari