Yleinen, Ihmiset

Skinnarbyssä hirnahtaa

13.6.2022

Maaseudun rauha houkutti Henriika Maikun ja Esa Korhosen muuttamaan lähes satavuotiaaseen Hagabackaan. Muuttokuorman mukana tulleet hevoset opettavat, kuinka eletään ihmisiksi.

 

Muu­ta­ma vuosi sit­ten por­tu­galilais­es­ta hevostarvike­li­ik­keestä käyn­nistyi tapah­tu­maketju, jon­ka seu­rauk­se­na lop­pi­lai­sista Hen­ri­ika Maikus­ta ja Esa Korhoses­ta tuli viime syksynä lovi­isalaisia.

Hevos­fes­ti­vaaleille Golegãan matkus­ta­neet Hen­ri­ika ja Esa kuuli­vat kau­pas­sa suomen kieltä ja aloit­ti­vat keskustelun Lovi­isan Skin­nar­byssä asu­van jut­tukump­panin kanssa. Suomeen palat­tuaan Hen­ri­ika ajoi kyläilemään uuden tut­tavu­u­den luokse Itä-Uudelle­maalle ja ihas­tui seudun tun­nel­maan.

 – Rakas­tu­in alueeseen heti ja aloitin väsy­tys­tais­telun, jot­ta sain Esankin innos­tu­maan ajatuk­ses­ta muut­taa Lovi­isaan, Hen­ri­ika ker­too.

Pohd­in­to­jen jäl­keen per­heen hevos­ti­la Lopel­la pan­ti­in myyn­ti­in ja pariskun­ta alkoi hieroa kaup­po­ja myyn­nis­sä olev­as­ta, vuon­na 1928 raken­netus­ta maat­alosta. 

Asi­at lok­sahte­liv­at paikoilleen, ja lokaku­us­sa 2021 Hen­ri­ika ja Esa ajoi­vat koivuku­jaa pitkin uuteen koti­in­sa Hagaback­aan. 

Muut­toau­ton ovien avaudut­tua tiluk­si­in alkoi­vat tutus­tua myös neljä hevos­ta, viisi kissaa ja koira.

 

 

 

 

Remon­toitavaa riit­tää

Hen­ri­ik­ka ja Esa on toiv­otet­tu lämpimästi ter­ve­tulleik­si Skin­nar­byn kyläy­hteisöön ja naa­puri­a­pua on tarvit­taes­sa ollut tar­jol­la.

 – Ilmapi­iri on avoin ja ihmiset muka­van puhe­li­ai­ta, Esa Korho­nen kiit­tää.  

Täl­lä het­kel­lä hän kun­nos­taa vajaa 500-neliöistä taloa, joka on sekä pariskun­nan koti että työ­paik­ka. 

Hen­ri­ikalle on remon­toitu piharaken­nus työti­lak­si psykoter­apia- ja työno­h­jausasi­akkaille. Ensi kesänä valmis­tuu uusi tal­li ja rat­sas­tuskent­tä, ja kasvi­huoneen eteen raken­netaan oleskelu­pa­tio.

 

Hevoset opet­ta­vat ihmis­suhde­taito­ja

Kuusamos­ta kotoisin ole­va Hen­ri­ika ker­too olleen­sa laps­es­ta saak­ka hep­patyt­tö. Joen­su­us­sa kas­vanut Esa on puolestaan aina elänyt suvun per­in­tönä hevosten kanssa ja opet­tanut vuosikym­meniä hevos­mi­es­taitoa.

Hen­ri­ika ja Esa ovat yhdis­täneet ammat­tiosaamisen­sa ja jär­jestävät Hagaback­as­sa hevosavusteisia vuorovaiku­tusk­oulu­tuk­sia. Niis­sä tavoit­teena on kehit­tää ihmis­ten välisiä vuorovaiku­tus­taito­ja.

 – Hevoset ja ihmiset ovat lau­maeläim­iä ja tarvit­se­vat toi­sis­taan tur­vaa. Molem­pia yhdis­tää kyky sosi­aaliseen kiin­nit­tymiseen laji­ra­jo­jen yli. Sik­si hevoset voivat aut­taa meitä ihmisiä koke­musten ja har­joi­tusten avul­la, Esa sanoo.

 

 

 

 

Välil­lä torille tuulet­tumaan

Hevoslau­man käyt­täy­tymistä tarkastel­lessa käy nopeasti ilmi lau­man jäsen­ten eri roolit: kuka johtaa mitäkin toim­intaa omil­la vahvuuk­sil­laan. Jokaisel­la on oma tärkeä paikkansa ja tehtävän­sä lau­mas­sa. 

Oival­luk­sia herät­tävää on miet­tiä, miten samat ilmiöt toteu­tu­vat esimerkik­si työy­hteisöis­sä.

 – Ihmiset ovat taitavia peit­tämään todel­lisia tun­teitaan ja tarpeitaan. Hevoset ovat tässä suorem­pia ja toimi­vat käyt­täy­tymisen peil­inä. Ne kut­su­vat ihmistä aitoon läs­näoloon ja kohtaamiseen, Hen­ri­ika ker­too.

Tas­apaino työn ja muun elämän välil­lä on tärkeää myös Hen­ri­ikalle ja Esalle. Tässä aut­taa huraut­ta­mi­nen autol­la Lovi­isan keskus­taan, jonne Hagaback­as­ta on run­saat 13 kilo­metriä.

 – Välil­lä on ihana lait­taa kukkamekko päälle ja piipah­taa kahville Lovi­isan keskus­tan kahviloi­hin, Hen­ri­ika sanoo.

 

 

Tek­sti Soili-Sisko Esko­la Kuvat Kale­vi Ketolu­o­to & Hen­ri­ika Maikku

0