Ihmiset, Lifestyle, Luonto

Saaristolaiselämää Bisauddin niemellä

15.5.2018
Saaristolaiselämää - salakapakka

Meren kimmellystä, kalastamista, kivoja naapureita ja hyvää yhteishenkeä. Trumpetin soittoa kesäillassa. Vierailu Peter Ahosen sukutilalla kertoo saaristolaiselämästä Loviisassa.

Loviisan Saaristotien varresta ulkoneva Bisauddintie päättyy niemeen. Niemen sivuilla kuiskii kaislikko, hiekalta voi pulahtaa uimaan. Kivet reunustavat kapeaa kärkeä, joka on tulvillaan kieloja. Ne tulivat ”jostain”, kun Bisauddin niemellä asuva Peter Ahonen puhdisti sen mieleisekseen.

Kaikkialla kimmeltää meri, jota tekisi mieli ihailla ilta-auringossa laiturilla istuen, kielojen keskellä, auringossa terassilla tai puun katveessa saunarannassa.

Rakennukset on ripoteltu tontille niin, että jokaisella on arvoisensa paikka. Saaristolaistilaan kuuluu myös vanha navetta, joka on osittain muutettu autotalliksi. Mäen päällä on vierastalo, entinen pirtukauppa, jonka ikkunasta välkehtii meri. On ulkosauna tupineen sekä talas, joka on sisustettu kauniin rouheasti saaristolaisteemaan entisajan musiikkia myöten.

 

Kaikki on tehty rakkaudella

Ensin Peter Ahonen johdattaa meidät rantaan terassille, jolle hän on kattanut herkullisia lohileipiä. Mainittakoon, että niiden valmistus ei ollut käynyt ihan hetkessä. Peter on tehnyt elämänsä aikana pitkän uran ravintoloitsijana, joten hän ei laske käsistään mitään puolivillaista. Ystävät Anssi ja Leena Laine ovat mukana iltapäivän vietossa.

– Peterin tarjoilut ovat aivan ihania, koska ne on tehty rakkaudella. Kaikki täällä on tehty rakkaudella, Leena sanoo katsellen ympärilleen.

Peter on asunut vanhalla sukutilallaan 20 vuotta, joista viimeisimmät yksin. Tai ei oikeastaan ihan yksin, sillä Täbi-kissa on seurana. Täbi tarkistaa tulijat arvokkaasti kauempaa ja me ihailemme sen muhkeaa häntää. Komea on tämä norjalainen metsäkissa! Onnekaskin se on ollut.

– Joku oli heittänyt sen autosta, ja me löysimme sen. Minun seurassani se viihtyy, mutta muuten se on vähän arka, kun tulee vieraita.

 

”Kaupungin valot” soi ihanasti

Pikkukaupunki-lehti sai hauskan viestin joltakulta Peterin naapurilta. Nimittäin sellaisen, että usein kesäiltoina naapurit saavat nauttia kauniista trumpetinsoitosta.

– No, johonkin aikaan illasta yleensä, Peter toteaa hakiessaan rakkaan soittimensa.

”Kaupungin valot” soi ihanasti kesäpäivän auringossa. Nuorena miehenä Peter soitti yhtyeessä, ja tienesteillään hän maksoi opintonsa kokki- ja stuerttikoulussa Ahvenanmaalla.

– Peterillä on täällä aina paljon vieraita, joten yksin hän ei suinkaan ole Täbi-kissansa kanssa. Hän on hyvin sosiaalinen ja vieraanvarainen, Anssi ja Leena kertovat.

 

 

 

Ilves ja merikotka kylässä

Saaristolaistilalla hiippailee myös paljon eläinvieraita. Yksi tavallisimmista on tietenkin hirvi, samoin peurat ovat vakiovieraita.

Ilveksen jälkiä näkyy siellä täällä. Kerran Keitalan suunnalla ilves hyppäsi tielle ja pysähtyi hetkeksi katsomaan Peteriä ennen kuin se loikki matkoihinsa. Toisella kerralla tämä uljas kissapeto tuli talon pihalle asti. Silloin Täbi-kissa vaistosi isomman lajitoverinsa läsnäolon ja lirautti karvapöksyihinsä, eli tarkemmin sanottuna lattialle.

– Se tiesi, että pihalla oli ilves, Peter sanoo.

Joitakin vuosia sitten pihalle lennähti toinen komea vierailija, merikotka. Se istahti pihalampun päälle. Kun Peter lähestyi sitä varovasti ja hiljakseen jutellen, kotka päästi hänet muutaman metrin päähän.

Peter epäilee, ettei se ollut vielä ihan täysikasvuinen. Ehkä sen pesä oli ollut sellaisessa paikassa, että se oli tottunut ihmisääniin. Niin rauhallisesti se seurasi Peterin lähestymistä ja kuunteli juttelua.

Harvinainen kohtaaminen toi Peterin mieleen toisenkin ajatuksen. Peterin vaimo Elisabeth oli kuollut äkillisesti.

– Ehkä Betty tuli katsomaan, onko piha hyvin hoidettu.

 

Pirtumuistoja

Ja onhan se. Kivikkoinen maa on saanut ylleen hiekkaa ja multaa. Nurmi on kaunis ja lyhyeksi leikattu. Kukkia on kaikkialla, ja jokainen kukkapenkki ja pensas on pieteetillä hoidettu. 150-vuotias sukutalo on saanut arvoisensa kohtelun.

– Harvoin näkee näin hienosti hoidettua pihapiiriä. Täällä voi oikein tuntea sukupolvien käden jäljet, kuten muuallakin saaristolaiskylässä, Leena pohtii.

Venevajassa saaristolaisuus suorastaan tulvii yllemme. Pienet myrskylyhdyt kulkevat vierekkäin seinustalla ja yllämme. Verkkoja on joka lähtöön, osa koristeena. Painoina käytettyjä ihania lasipalloja killuu omissa verkkopusseissaan.

Itse asiaan pääsemme pian, kun ihmettelemme aitoa pirtukanisteria. Tuskin kenellekään on yllätys, että Loviisan seudun rannikko oli yksi vilkkaimmista pirtun salakuljetuspaikoista. Virosta kaahattiin veneillä Loviisaan lastien kanssa. Täältä ihmeainetta sitten levitettiin eri puolille maata.

Peter kertoo elävästi, miten salakuljettajat aikoinaan jymäyttivät tullin miehiä. Ainakin piti olla nopeampi vene kuin tullin miehillä. Lisäksi tarvittiin oveluutta. Kun tulli lähti ruskean veneen perään, se saattoi kadota aivan yllättäen.

– Salakuljettajat maalasivat veneen pikapikaa valkoiseksi saaren suojissa. Ja kas, ruskea vene oli kadonnut. Maissa se vasta urakka odottikin. Salakuljettajat raahasivat kymmentäkin kehoonsa kiinnitettyä kanisteria pitkin Loviisan kivikkoisia metsiä.

 

Ravintolaelämää ja silkkikukkia

Talasmökissä kuultujen tarinoiden jälkeen pääsemme ihmettelemään Peterin omaa ”Loviisan ihmettä”, nimittäin Loviisan leikettä.

Tätä herkullista leikettä sai aikanaan Chez Peter -nimisestä ravintolasta, jota Ahosen pariskunta pyöritti Loviisan keskustassa vuosina 1973–1981.

– Saatoimme tarjota parhaimmillaan 600 ruoka-annosta päivässä. Loviisan voimalaitoksen rakentaminen oli juuri alkanut, ja sieltäkin kävi väkeä syömässä. Myös kulkijat itärajan takaa tulivat syömään.

Erikoista oli, että jo tuohon aikaan Peter ja Elisabeth kehittivät hyvin kansainvälisen menun. Oli espanjalaista, venäläistä ja jopa kiinalaista ruokaa tarjolla suomalaisen kotiruoan lisäksi.

Loviisan leike oli kuitenkin ravintolan hittituote. Sen kirpeä kastike yhdistettynä hedelmien makeuteen jäi kutkuttamaan herkuttelijoiden makuhermoja pitkiksi ajoiksi. Vielä vuonna 2017 Facebookissa kiisteltiin siitä, mitä ihmettä leikkeen kastikkeeseen oikein kuuluu.

Lopulta ravintolabisnes kävi liian raskaaksi. Työpäivät venyivät aamukuudesta iltakymmeneen. Niinpä Ahoset siirtyivät uuteen yrittäjyyteen. Maailmanympärimatkansa aikana he selvittivät, mikä maailmalla myy. Kiinassa valmistetut silkkikukat!

– Niitä myimmekin todella paljon ympäri Suomen.

 

 

 

Jotain ihan omaansa

Lähtiessämme ajatus kiertyy vielä saaristolaisuuteen. Mitä se oikein on?

Ystävät, naapurit ja toisten auttaminen nousevat esiin. Kalastaminen, kenties rosvopaistin syöminen yhdessä illan viiletessä.

Leena ja Anssi ovat ostaneet Peterin aikoinaan kunnostaman talon kymmenen kilometrin päästä Saaristotien läheltä.

– Me olemme olleet täällä kuusi vuotta. Meillä on sellainen tunne, että apu ja tuki ovat lähellä. Peterin luona on aina kiva vierailla, he kiittävät.

Hyvästellessämme Peterin, Leenan ja Anssin tulee sellainen tunne, että saaristolaisuudessa tosiaan on jotain ihan omaansa. Ja ihan kuin olisin nähnyt Täbi-kissan muhkean hännän vilahtavan navetan takana. Se on varmaankin seurannut vierailuamme koko ajan taka-alalla.

 

 

Teksti Reija Kokkola  Kuvat Kalevi Ketoluoto

1
Pikkukaupunki
Instagram has returned invalid data.

Follow Us