Oma piha, oma lupa

Heini Lehväslaihon suuri tontti ja puutarha kutsuvat luokseen erityisesti ilta-auringon paistaessa.

Koskenkylän sahal­la sijait­se­val­la val­taval­la pihal­la näkyy Hei­ni Lehväs­lai­hon käden jäl­ki. Kasvi­maal­ta voi löytää mon­en­laista herkkua, ja oma pieni met­sä kät­kee sisään­sä ain­ut­laa­tuisen tun­nel­man. 

Pienen met­sän reunal­ta löy­tyy kuor­malavas­ta tehty keinu, joka on syn­tynyt vähän sat­tumal­ta, kuten moni muukin asia puu­tarhas­sa. Itse raken­net­tu tiipii pihan toisel­la laidal­la ja nuo­tiopaik­ka sen äärel­lä idyl­lisen pel­lon vier­essä houkut­tel­e­vat viet­tämään tänne kesäil­taa. 

Helsingistä omaan rauhaan

Alun perin helsinkiläi­nen Hei­ni Lehväs­lai­ho muut­ti Koskenkylään muu­ta­ma vuosi sit­ten työsken­nel­läk­seen pää­toimise­na taiteil­i­jana. Lovi­isas­ta hän ei tuol­loin tien­nyt juuri mitään, mut­ta kun hän näki ison ton­tin ja talon, hänen ei tarvin­nut pohtia pitkään.

–  Pidin siitä, että tääl­lä on niin mon­ta raken­nus­ta. Näin, että tääl­lä on paljon mah­dol­lisuuk­sia tehdä kaikkea, hän kuvailee.

Vaik­ka töitä on riit­tänyt van­han talon ja ison ton­tin hoita­mises­sa, Hei­ni ei ole kaivan­nut Helsin­gin vilskeeseen. Nyky­istä koti­aan hän kuvaileekin lop­puelämän paikak­si. 

– Sanoin heti, että en lähde täältä pois. Tästä tuli min­un oma paikkani, se on min­ulle tärkeää.

Jo aiem­min, Helsin­gin Kallios­sa yksiössä asues­saan hän kiin­nos­tui kasveista ja niiden kas­vat­tamis­es­ta. Tosin esimerkik­si tomaat­tien kas­vat­ta­mi­nen jäi lähin­nä hyväk­si yri­tyk­sek­si. Eniten luon­nos­sa hän­tä viehät­tää kasvu ja sen ihmeel­lisyys.  

Luon­nos­ta peräisin

 Heinin puu­tarhan jokaises­sa paikas­sa on jotakin mie­lenki­in­toista. Risu­ja hän on käyt­tänyt paljon tekemi­in­sä aitoi­hin, jot­ka reunus­ta­vat eri tilo­ja. 

Itse raken­net­tu tiipii nuo­tiopaikalla on suloinen ilmestys, jon­ka sisältä löy­tyy kak­si puun kan­toa sekä pieni lau­dan pätkä, jolle voi laskea vaikka­pa viini­lasil­lisen. Hei­ni ker­too, että nuo­tiopaik­ka syn­tyi vähän sat­tumal­ta, kun van­han risukasan alta löy­tyi kaivon­ren­gas. 

– Olen kerän­nyt täältä eri­laisia mate­ri­aale­ja, joista keksin sit­ten kaiken­laista. En kauheasti hae tai etsi mitään var­ta vas­ten, Hei­ni ker­too.

Esimerkik­si talon van­ho­ja seiniä ja ikkunoi­ta on hyö­dyn­net­ty eri paikois­sa. Van­ho­ja koris­teel­lisia ikku­nankarme­ja löy­tyy pihal­ta nyt uudessa tarkoituk­ses­sa, ja seinälau­dat odot­ta­vat uut­ta käyt­töä – esimerkik­si vil­jelyslaatikoiden rak­en­tamiseen.

– Inspiroidun koko ajan jostakin. Olen kova rak­en­ta­maan ympäristöä. Esimerkik­si ladon alta löy­tyneistä heinä­seipäistä olen tehnyt pienet aidat terassi­ni ympärille.

Oman näköi­nen puu­tarha

Vaik­ka puu­tarhas­sa herää paljon ajatuk­sia ja inspi­raa­tio­ta, Hei­ni Lehväs­lai­ho ei pidä kiiret­tä niiden toteut­tamises­sa. 

– Usein käy niin, että min­ulle tulee jokin idea, mut­ta en heti tiedä miten sen kanssa tek­isin. Esimerkik­si puuma­jaa olen miet­tinyt met­sääni, mut­ta vielä aika ei ole kyp­synyt sen rak­en­tamiselle.

Yksi isoim­mista oival­luk­sista Heinille Koskenkylään muutet­tuaan oli se, että luon­toa pitää tietyl­lä taval­la rajoit­taa. Myös se tuli yllä­tyk­senä, kuin­ka paljon työtä iso tont­ti vaatii. 

– Pidän siitä, että kaikkial­la on luon­nol­lista, ja sit­ten voi ihme­tel­lä, että mitä sieltä sit­ten tuleekaan. Mut­ta niin se kuitenkin on, että luon­toa pitää myös kahli­ta, jot­ta sen kanssa voi tul­la toimeen, hän pohtii.

Hei­ni Lehväs­lai­ho on myös huo­man­nut, että vuo­de­na­jat näkyvät aivan eri taval­la maaseudul­la kuin Helsingis­sä. Aiem­min kesät stres­sas­i­vat hän­tä, mut­ta nyt ne ovat ihanaa aikaa, jos­ta voi oikeasti naut­tia.

– Aika kuluu tääl­lä eri taval­la kuin kaupungis­sa. Asi­at, joi­ta täy­tyy tehdä, vai­h­tu­vat vuo­de­naiko­jen mukaan.

Puu­tarha on ihan Heinin näköi­nen – esimerkik­si se, että yhdessä paikas­sa voi har­joitel­la nuo­ral­lakäve­lyä, toises­sa koirien agili­tyä ja kol­man­nes­sa esi­in­tymistä pienel­lä laval­la. 

Tätä kaikkea ympäröivät vehreys ja luon­non äänet.

– Paras­ta tääl­lä on oma rauha. Tai oikeas­t­aan oma lupa. Lupa tehdä asioi­ta. Se on ihanaa!

Tek­sti Ain­o­li­ina Leskelä Kuvat Magi Pern­thaler