Oivalluksia

Tuuli Huovila on myöhäisherännäinen. Ikään kuin hän olisi pantannut ja pelännyt uskaltaa tehdä mitä haluaa. Sitten taide näytti hänelle tien.

– Vaik­ka olen ammatil­lises­sa mielessä aloit­tanut opin­toni myöhään, olen aina ollut kiin­nos­tunut taiteen tekemis­es­tä. Min­ul­ta puut­tui nuorem­pana uskallus, joten koulut­tauduin yhteisöped­a­gogik­si ja työsken­telin pitkään sen paris­sa. Mut­ta tietämät­täni kuljin vääjäämät­tä kohti taidet­ta.
Tuuli Huovi­lan tie kuvataiteil­i­jak­si ja kuvataideopet­ta­jak­si kyp­syi hil­jalleen kol­menkymme­nen ikävuo­den kieppeil­lä, kun hän opiske­li Taiteen mais­terik­si Aal­to-yliopis­ton taiteen ja suun­nit­telun korkeak­oulus­sa. Kuvataiteli­jan ura lähti käyn­ti­in piirtämisel­lä ja kuvit­tamisel­la, ja se joh­dat­ti puolestaan katu­taiteisi­in.
– Katu­taide oli se, mis­tä lähdin luo­maan taidei­den­ti­teet­tiäni. Se on erään­laista kuvit­tamista, ihan oma yhteisölli­nen maail­mansa, ja monia pro­jek­te­ja tehdään yhteistyössä. Kuu­lun myös G-rex-katu­taidekollek­ti­ivi­in.
Tuuli Huovi­la on tehnyt yksin tai yhdessä muiden kanssa instal­laa­tioi­ta, muraale­ja ja katu­taidet­ta Lofooteille, Van­taalle, Tam­pereelle, Por­vooseen, Helsinki­in, Laiti­laan, Espooseen, Rau­malle….
Seu­raa­va katu­taide­pro­jek­ti käyn­nistyy syksyl­lä Lovi­isan mallin ker­hon muo­dos­sa, ja kesälle 2023 on suun­nit­teil­la katu­taideleiri.
– Katu­taide on ilot­telua ja piristämistä. Olen värikäs ihmi­nen, ja se näkyy töis­säni, mut­ta teen katu­taiteen lisäk­si myös öljyväri­maalauk­sia. Öljyväritöi­hin saan tuo­tua syvyyt­tä ja mui­ta tun­netilo­ja sekä ehkä vakavampia ker­roksia itses­täni, kevääl­lä näyt­te­lyn Lovi­isas­sa pitänyt Tuuli Huovi­la pohtii.

Taide on väylä turvallisuuteen

Tuuli Huovi­lalle taide on into­hi­mo, mut­ta hänel­lä on myös toinen mieleinen työ – opet­ta­mi­nen.
– Rakas­tan nuorten opet­tamista. He ovat niin aito­ja.
Kuvataideopet­ta­jalle yhteisöped­a­gogin taidoista on paljon käyt­töä.
– Taide on parhaim­mil­laan väylä jäsen­tää maail­maa, kas­vaa ihmisenä ja kas­vat­taa itselu­ot­ta­mus­ta. Yksi kul­makivi niin ped­a­gogises­sa toimin­nas­sani kuin taiteel­lises­sa työsken­telyssäni on yhteisöl­lisyys. Luokkahuoneessa toim­imme ryh­mässä. Kun keskinäi­nen luot­ta­mus toimii, myös yksilö­työsken­te­ly on tur­val­lisem­paa ja sik­si helpom­paa, hän luon­nehtii.
Yhteisö, yhdessä tekem­i­nen ja osal­lis­tu­mi­nen ovat Huovi­lan taideped­a­gogi­ikan punainen lan­ka. Taidekas­vat­ta­jana hän uskoo keskustelu­un ja panos­taa siihen.
– Opet­ta­jan tehtävä on tukea oppi­laiden omaa oival­luk­sen tietä. Antaa tilaa ja mah­dol­lisuuk­sia vuorovaiku­tuk­seen. Siihen, että kukin voi olla oman­laisen­sa. Tur­val­lisu­us on keskeinen ele­ment­ti, jot­ta uskallamme olla oma itsemme. Sik­si halu­an, että kaik­ki ped­a­gogi­nen toim­intani on tur­val­lista osal­lisille.

”Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ohjaavat opettajuuttani. Ajattelen, että jokaisella on oikeus saada kuulua ryhmään ja yhteiskuntaan täysin oikeuksin, omana itsenään.”

Olen värikäs ihmi­nen ja se näkyy töis­säni, kuvataiteil­i­ja ja kuvataideopet­ta­ja Tuuli Huovi­la sanoo.

Paitsi värikäs, myös nopea

Vaik­ka Tuulil­la on päivä­työ opet­ta­jana, se ei häir­itse hänen taiteen tekemistään.
– Olen aika nopea luonne. Ehdin tyy­dyt­tämään taiteen tekemisen tarpeeni ja toteut­ta­maan taiteil­i­ju­ut­tani riit­tävästi. Lisäk­si esimerkik­si katu­taide on aika sesonkilu­on­teista.
Kesäk­si tehtäviä instal­laa­tioi­ta voi toki suun­nitel­la, mut­ta taiteil­i­jan ”taide­työkoneis­to” rak­sut­taa omaa tah­ti­aan taustal­la – ja pääsee sit­ten eläväk­si toteu­tus­vai­heessa – oli kyse sit­ten öljyväri­maalauk­ses­ta, yhteisö­taide­pro­jek­tista, ker­rostalon seinä­mu­raal­ista tai pit­siver­hoin­stal­laa­tios­ta.
– Rakas­tan arkkite­htu­uria ja 70-luvun betonikuu­tioi­ta. Ne ovat kiitol­lisia kohtei­ta tuo­da väriä kadulle. Isoin työni on 26 metriä korkean ker­rostalon seinä. Taidet­ta pitää olla muual­lakin kuin gal­le­ri­ois­sa tai museois­sa. Taiteen pitää tul­la kaupungilla vas­taan.

tuulihuovila.com

Tek­sti Päivi Ahvo­nen Kuvat Arto Wiikari