Lifestyle, Ruoka

Leipoessa sielu lepää

22.11.2017
Leipoessa syntyy rauha

 

Aamupäivä katoaa jon­nekin kauas, kun Tuhan­nen Tuskan Kahvi­lan Leena Hut­tunen lait­taa pui­ta pesään. Pian iloinen tuli räiskyy lieden alla ja leiv­in­u­u­nis­sa.

 

Lämpö hohkaa ja tulen kajo tuo oman kodikkaan värin­sä hämärään kahvi­laan. On suo­ras­taan pakko tui­jotel­la palavia pui­ta.

Leena Hut­tunen aikoo pais­taa rieskaa ja vehnäleipää. Tot­tunein käsin hän heit­telee tarvit­ta­vat ainek­set itse tekemään­sä kerami­ikkavuokaan.

 

Sana on kiirinyt

Tänään Leenal­la ei ole kiire, toisin kuin kesäisin kahvi­lan ollessa avoin­na.

– Kesäisin herään yleen­sä kolmen–neljän aikaan leipo­maan ja valmis­tele­maan tule­vaa päivää. Ei se hait­taa, herään nykyään muutenkin aikaisin, hän sanoo ja lisää jauho­ja taik­i­naan.

Hän kietaisee päähän­sä pellavaisen tanun ja solmii essun ruseteil­la. Leenan kädet näyt­tävät suo­ras­taan rakas­ta­van taik­i­naa. Tot­tuneesti hän vaivaa ja tun­nustelee sopi­vaa koos­t­u­mus­ta. Hän on var­maankin jo lapse­na ollut äidin mukana leipo­mas­sa.

– En suinkaan. Aloin leipoa leipää vas­ta men­tyäni naimisi­in. Eli joskus vuon­na 1967, hän muis­telee.

Jo ennen kahvi­lan perus­tamista Leena leipoi halukkaille sämpylöitä ja munkke­ja. Sil­loin hän osti val­ta­van erän edullisia leipä­pusse­ja. Sit­tem­min leipää, sämpylöitä ja munkke­ja on leiv­ot­tu ihan urakalla. Pusse­ja on jäl­jel­lä enää pieni kasa.

Leena ei koskaan heitä hukkaan uunin antimia. Jos tuot­tei­ta jää yli, ne syötetään lähipi­irin kanoille tai naa­purin hevoselle.

– Munkke­ja ne eivät tosin syö, Leena nau­rah­taa.

 
 
leenanleipa_5
 
leenanleipa_4
 
 

Kuvioitu kup­pileipä

Leivän valmis­tamista kat­sel­lessamme aja­tus kier­tyy leivän tärkey­teen ihmiskun­nalle kaut­ta aikain. Leipä on pitänyt nälän loitol­la jo pitkälti ennen ajan­laskumme alkua. Leipä maini­taan useis­sa sanon­nois­sakin.

Leipä se miehen tiel­lä pitää. Hän tuo leivän pöytään. Pysytään kiin­ni leivän­syr­jässä. Tämä on leipäla­ji­ni, johon toisaal­ta voi leipään­tyä. Jos ei elä kun­nol­la, voi joutua vedelle ja leivälle… Englan­niksi per­heen elät­täjä on bread­win­ner.

Leiväl­lä on ollut jo aiko­jen alus­ta myös vah­va uskon­nolli­nen merk­i­tys. Pyy­de­tään­hän Isä mei­dän ruk­ouk­ses­sakin anta­maan meille jokapäiväi­nen leipämme. Ehtool­lisel­la annetaan ehtool­lisleipä.

Melkein­pä har­taina pohdimme näitä sanon­to­ja ja taus­to­ja leivän muokkautues­sa rieskoik­si ja pulleik­si vehnäleiviksi Leenan käsis­sä. Lop­ul­ta, kuten tapana on, hän siu­naa leivän vetämäl­lä ristin muhkean taik­i­nan pin­taan.

Nälkä kas­vaa kat­soes­sa, mut­ta onnek­si rieskat valmis­tu­vat nopeasti leiv­in­u­u­nis­sa, jos­ta tuli on jo sam­munut. Erikoisuute­na saamme nähdä, miten kuvioitu kup­pileipä tehdään.

– Lit­teä taik­i­na paine­taan kuvioidun val­u­rautavuoan päälle. Näin, Leena näyt­tää.

 
 

leenanleipa_7

 
 

Yksinker­tainen on kau­nista

Osa rieskoista valmis­te­taan pienel­lä val­u­rauta­pan­nul­la. Leena pis­telee rieskoi­hin reik­iä leivän rei´ittimellä, jot­ta ne pais­tu­isi­vat tasais­es­ti. Kun rieskat ovat valmi­ita, ne pää­sevät kori­in pellavali­inan alle odot­ta­maan tee­hetken alka­mista. Tuok­su on ihana.

– Vastaleiv­o­tun leivän tuok­sua ei voita mikään, Leena kehuu.

Hän lisää usein leipi­in­sä ja sämpylöi­hin­sä auringonkukan, seesamin tai kurpit­san siemeniä sekä porkkanaa. Leenan leivis­sä tosi­aan on makua.

– Yksinker­tainen on kau­nista. Jos min­un pitäisi vali­ta mielileipäni, se olisi sämpylä.

Leena odot­taa kesää innois­saan, vaik­ka myön­tääkin ker­tynei­den vuosien välil­lä väsyt­tävän. Varhais­ten aamu­jen takia hän menee iltaisin aikaisin nukku­maan. Läheiset hoita­vat keit­tiön siivouk­sen.

Leena näyt­tää kan­nus­tusvi­este­jä, joi­ta tytär, poi­ka ja miniä ovat hänelle kir­joit­ta­neet. 

”Me rakas­tamme sin­ua, äiti!”

”Enää pari päivää lomaan.

 
 
leenanleipa_13
 

leenanleipa_14

 
leenanleipa_15
 
 

Sana Leenan herkullisista leivistä ja munkeista on kiirinyt, ja asiakkaita Tuhannen Tuskan kahvilassa on riittänyt mukavasti.

 
 

Tek­sti Rei­ja Kokko­la  Kuvat Vir­pi Lehti­nen

1