Kerttulassa asuu onnellinen perhe. Luru Hirva, Masa Karhula ja Kerttu-koira viihtyvät luonnon helmassa. Koti ei kuitenkaan olisi koti ilman ihania ihmisiä ympärillä. Loviisalaisten ystävällisyys häkellyttää ex-helsinkiläisiä. Kerttu-koirakin on sopeutunut mainiosti maalaiselämään.
Mistä tietää, että nyt on tultu Kerttulaan? No tietenkin siitä, että portille juoksee vastaan itse Kerttu. Tervehdittyään tulijoita se asettuu sievästi pissalle pihanurmelle.
Kerttu-hauva, Italian vesikoira, on selvästikin Kerttulan sielu ja henki. Kerttulassa Kertun kanssa asuvat Luru Hirva ja Masa Karhula ovat jättäneet oman taiteellisen kädenjälkensä kaikkialle. Itse päärakennukseen, sen sisustukseen, puutarhan istutuksiin sekä ”rivitaloon” eli ihastuttavaan kesätaloon saunoineen.
”Sireenien keskellä on kiva nakuilla”
Kaikkialla on viehättäviä yksityiskohtia, joita voi pysähtyä ihailemaan. Upea ja monipuolinen pihapiiri on saanut runsaasti erilaisia oleskelukohteita, joista yksi sijaitsee paraatipaikalla talon kyljessä. Se on tiheiden sireenien ympäröimä nakula.
– Sireenien keskellä on kiva nakuilla, Luru ja Masa sanovat.
Ajatus naurattaa, koska nakuilu ei ole ollut mikään itsetarkoitus. Kun Luru ja Masa muuttivat ”kakkoskotiinsa” Tavastbyn kylään heillä ei ollut suihkua. Siispä peseytyminen tapahtui talvellakin ulkona hangessa seisten toisen kaataessa lämmintä vettä toisen päälle.
Näiden kahden tiimi tuntuu todellakin hioutuneen tiiviiksi. Kumpikaan ei ennen Kerttulaansa ollut käsistään erityisen remonttitaitoinen. Mihin sitä taitoa olisi tarvinnutkaan kiireisen mainosmaailman pyörteissä keskellä Helsinkiä Bulevardilla asuessaan.
Masa ja Luru ovat pitkän linjan mainostoimistoyrittäjiä, he ovat nähneet sen maailman läpikotaisin. Etenkin 1980-luku oli mainosmaailman ”hullua aikaa”, jolloin rahaa ei säästelty.
– Nyt Bulsa on meidän kakkoskotimme, jota vuokraamme. Kerttulaa olemme remontoineet oppien koko ajan itse. Remontti on tehnyt meistä entistäkin tukevamman tiimin, Luru ja Masa pohtivat.
Helsingin Bulevardi jäi kakkoseksi
Oli ihan sattuman kauppaa, että Luru ja Masa päätyivät Tavastbyn kylään asumaan. Toiveena oli löytää Italiasta kakkoskoti, lomapaikka. Jokin ihana kivitalo, jonka voisi muokata mieleisekseen. Sellaista he lähtivätkin hakemaan kuutisen vuotta sitten. Tarkoitus oli hankkia talo kuukauden kestävän matkan aikana, joka oli jo varattu.
Juuri ennen matkaan lähtöä he saivat kuulla tutun kautta, että Loviisan Tavastbyssä olisi vanha talo tulossa myyntiin.
– Alkukesästä 2012 tulimme katsomaan tätä paikkaa, ja jo kotimatkalla Helsinkiin teimme tarjouksen. Tarjous hyväksyttiin, Luru ja Masa kertovat.
Italian-matkasta tuli vähän kärvistelyä, kun ajatukset kiertyivät koko ajan Loviisaan. Talonhankintamatkasta tulikin siis uuden kodin sisustamiseen suunnattu reissu.
Luru ja Masa löysivät matkalta kaikkea ihanaa Loviisan-kotiinsa. Oli Kerttu-koirallakin tassunsa pelissä, mitä tulee muuttoon maaseudun rauhaan Helsingin hektisimmästä keskustasta. Lapsiperheethän saattavat kokea, että lasten vieminen kaupungeissa ulos lenkille ja leikkimään on hankalaa, kun pitää mennä kerrostalosta ulos ihmisvilinän keskelle etsimään puistoa tai muuta rauhallista paikkaa.
– Asuimme Bulevardilla ylimmässä kerroksessa. Jouduimme viemään pienen Kertun aina hankalasti ulos. Usein pissat tulivatkin jo rappukäytävässä tai hississä, Luru muistelee.
Italian-matkan jälkeen alkoi vaihe, jolloin pariskunta Kerttuineen ramppasi Loviisan ja Helsingin väliä pari-kolme kertaa viikossa. Vuoden kuluttua he tunsivat, että kakkoskoti onkin se ykkönen. Bulsa jäi vuokralaisten haltuun. Loviisasta tuli ykköspaikka, uusi kotikaupunki keskellä kauneinta luontoa.
– Meillä oli pian vahva tunne siitä, että Loviisa on meidän kotikaupunkimme, kerttulalaiset sanovat.
”Täällä ystävät viihtyvät kerralla pitempään”
Mutta oli talo ja pihapiiri kuinka kaunis tahansa, ei loviisalaisuus siirry muuttajaan vain sijainnin takia. Tärkeintä ovat kuitenkin ihmiset.
Luru ja Masa eivät säästele sanojaan kiitellessään naapureitaan, kyläläisiä ja muitakin loviisalaisia. Tutustuminen uusiin ihmisiin on ollut vaivatonta ja sydämellistä. Ihan erilaista kuin Helsingissä, jossa on toki paljon ystäviä edelleen. Nyt ”hesabotkin” tulevat mielellään kyläilemään Lurun ja Masan luokse.
Pariskunta on remontoinut ihanat tilat myös vierailleen yöpyä.
– Tuntuu, että näemme helsinkiläisiä ystäviämme jopa enemmän nyt kuin aiemmin. Helsingissä mentiin ulos syömään tai viettämään iltaa. Täällä ystävät viihtyvät kerralla pitempään.
Lurulle ja Masalle sattui kaiken kukkuraksi maailman parhaimmat naapurit. Lähitalojen ihmiset tulevat poikkeamaan ja jakavat auliisti apuaan ja paikallistuntemustaan. Jos Luru ja Masa lähtevät vaikka bilettämään Helsinkiin, saa Kerttu naapurista hoitopaikan toisten uudismuuttajien Minnan ja Karin luota.
Kerran kun Luru ja Masa lähtivät reissuun, naapurin Lasse ja Barbro tarjoutuivat kuskiksi kentälle. Kun he palasivat, pariskunta oli kentällä odottamassa, keittiön pöydällä oli kukkia ja lumityöt tehty. Se tuntui ex-helsinkiläispariskunnasta uskomattomalta. Kun Lasse ja Barbro tulivat ensimmäistä kertaa kylään, he toivat tuliaisina itse neulotut villasukat ja itse tehdyn leikkuulaudan.
– Se tuntui niin mukavalta, henkilökohtaiselta. Kaupungissa tuodaan tuliaiseksi yleensä pullo viiniä.
Pulinaa paljussa
Viinistä puheen ollen. Sattumalta Benkku oli nähnyt Lurun tv-ohjelmassa ”arvostele mun illallinen”. Yhdessä päätettiin, että järjestettäisiin yhteisiä illallisiltoja vuorotellen kunkin luona.
Näin on tehtykin.
– Kaikki pääsevät nauttimaan ihanasta ruoasta ja seurasta milloin kenenkin luona. Ravintolaelämys ilman ravintolaa, Luru naurahtaa.
Ja on Kerttu-koirakin osallistunut jo aktiivisesti Loviisan seuraelämään. Se käy kaverikoirana pitämässä seuraa Hyvän Elämän Talon vanhuksille. Yhteisöllisyydestä puhuttaessa nousee yhä useammin esille yksi tärkeä asia. Nimittäin palju. Sen lämmössä voi ihailla syksyistä tai talvista tähtitaivasta lasi kuohuvaa kädessä. Silloin puheenaiheet sukeltavat syvälle sielujen syövereihin.
– Lämpimän veden syleilyssä ajatukset lentävät. On helppo puhua, Luru sanoo.
Kylän tanssit – ihan parasta!
Ennen muuttoaan Loviisaan osa taiteilija–yrittäjä-pariskunnan tuttavista epäili, että täysin suomenkielisinä Lurua ja Masaa hyljeksittäisiin osittain ruotsinkielisellä alueella.
”Höpönpöpöä!”, kuittaavat Luru ja Masa nyt.
On ollut myös heidän omaa ansiotaan, että vastaanotto on ollut niin lämmin. Luru ja Masa ovat itse aktiivisesti hakeutuneet uuteen ympäristöönsä. Heistä kylällä järjestettävät tanssit ovat ihan parasta!
He ovat osallistuneet myös kieli-, taide- ja käsityökursseille, ja lisäksi Luru on vetänyt maahanmuuttajalapsille vapaaehtoistyönä kerhoa, jonka lapset itse ovat nimenneet Super-Suomeksi. Myös naapurin teini-ikäinen poika käy pariskunnan luona pelaamassa erilaisia pelejä. Masalla on kaksi aikuista lasta edellisestä liitostaan, Lurulla ei ole omia lapsia.
– Koen, että nämä lapset ovat minun, Luru hymyilee.
Vähän ennen viimevuotista 50-vuotispäiväänsä Luru sairastui. Hän menetti lyhyessä ajassa kolme läheistään, ja sairastui itsekin vakavasta. Hän kadotti hetkeksi puhekykynsäkin. Myöhemmin häneltä leikattiin hyvälaatuinen aivokasvain.
Terveydenhuolto Loviisassa on tullut monella tavalla tutuksi.
– Kiitän Loviisan terveydenhuoltoa. Kaikki on toiminut hyvin.
Myös luonto on auttanut toipumisessa. Intohimoiset sienestäjät ja marjastajat pääsevät suoraan pihalta sieni- ja marjametsään. Ja tietenkin myös Kerttu saa laukata onnellisena metsässä. Tosin lintujen pesimäaikaan Kerttukin pidetään hihnassa.
Loviisalaisuus tuli jäädäkseen
Metsäretket ovat Lurulle ja Masalle tärkeitä elämänlaadun parantajina. Ja onhan se niinkin, että Helsingin Bulevardilla eivät luonnonilmiöt näyttäydy samalla lailla kuin maaseudulla kaukana katuvaloista. Onneksi lähistöllä asuu myös ”tähtitieteilijä”, joka vinkkaa Lurulle ja Masalle taivaan tapahtumista.
– On ollut uskomatonta nähdä revontulia. Näimme viime kesänä myös kuunpimennyksen verikuun, Luru sanoo.
Vaikuttaa siltä, että loviisalaisuus on tullut jäädäkseen. Jopa lehtien lukemisjärjestys on loviisalaistunut. Jos he ennen kilpailivat siitä, kumpi saa ensin lukea Helsingin Sanomat, on tilanne nyt toinen.
– Ensin luemme Loviisan Sanomat. Sitten Hesarin. On ollut hauskaa bongata Lovarista tuttuja nimiä ja kasvoja. Enemmän niitä on kuitenkin kuin Hesarissa, Luru naurahtaa.
Teksti Reija Kokkola Kuvat Virpi Lehtinen