Lifestyle

Koti löytyi Kerttulasta

25.6.2019

Kert­tulas­sa asuu onnelli­nen per­he. Luru Hir­va, Masa Karhu­la ja Kert­tu-koira viihtyvät luon­non hel­mas­sa. Koti ei kuitenkaan olisi koti ilman iha­nia ihmisiä ympäril­lä. Lovi­isalais­ten ystäväl­lisyys häkel­lyt­tää ex-helsinkiläisiä. Kert­tu-koirakin on sopeu­tunut main­iosti maalaiselämään.

Mis­tä tietää, että nyt on tul­tu Kert­tulaan? No tietenkin siitä, että por­tille juok­see vas­taan itse Kert­tu. Ter­ve­hdit­tyään tuli­joi­ta se aset­tuu sievästi pissalle piha­nurmelle.

Kert­tu-hau­va, Ital­ian vesikoira, on selvästikin Kert­tulan sielu ja hen­ki. Kert­tulas­sa Ker­tun kanssa asu­vat Luru Hir­va ja Masa Karhu­la ovat jät­täneet oman taiteel­lisen käden­jälken­sä kaikkialle. Itse pääraken­nuk­seen, sen sis­us­tuk­seen, puu­tarhan istu­tuk­si­in sekä ”riv­i­taloon” eli ihas­tut­tavaan kesä­taloon saunoi­neen.

 

”Siree­nien keskel­lä on kiva nakuil­la”

Kaikkial­la on viehät­täviä yksi­tyisko­htia, joi­ta voi pysähtyä ihaile­maan. Upea ja monipuo­li­nen pihapi­iri on saanut run­saasti eri­laisia oleskeluko­htei­ta, joista yksi sijait­see paraati­paikalla talon kyl­jessä. Se on tihei­den siree­nien ympäröimä naku­la.

– Siree­nien keskel­lä on kiva nakuil­la, Luru ja Masa sanovat.

Aja­tus nau­rat­taa, kos­ka nakuilu ei ole ollut mikään itse­tarkoi­tus. Kun Luru ja Masa muut­ti­vat ”kakkoskoti­in­sa” Tavast­byn kylään heil­lä ei ollut suihkua. Siis­pä pesey­tymi­nen tapah­tui talvel­lakin ulkona hanges­sa seis­ten toisen kaataes­sa läm­mintä vet­tä toisen päälle.

Näi­den kah­den tii­mi tun­tuu todel­lakin hioutuneen tiivi­ik­si. Kumpikaan ei ennen Kert­tulaansa ollut käsistään eri­tyisen remont­ti­taitoinen. Mihin sitä taitoa olisi tarvin­nutkaan kiireisen main­os­maail­man pyörteis­sä keskel­lä Helsinkiä Bule­vardil­la asues­saan.

Masa ja Luru ovat pitkän lin­jan main­os­toimis­toyrit­täjiä, he ovat näh­neet sen maail­man läpiko­taisin. Etenkin 1980-luku oli main­os­maail­man ”hul­lua aikaa”, jol­loin rahaa ei säästel­ty.

– Nyt Bul­sa on mei­dän kakkosko­timme, jota vuokraamme. Kert­tulaa olemme remon­toi­neet oppi­en koko ajan itse. Remont­ti on tehnyt meistä entistäkin tuke­vam­man tiimin, Luru ja Masa pohti­vat.

 

 

Helsin­gin Bule­var­di jäi kakkosek­si

Oli ihan sat­tuman kaup­paa, että Luru ja Masa pää­tyivät Tavast­byn kylään asumaan. Toiveena oli löytää Ital­ias­ta kakkoskoti, loma­paik­ka. Jokin ihana kiv­i­ta­lo, jon­ka voisi muoka­ta mieleisek­seen. Sel­l­aista he läh­tivätkin hake­maan kuutisen vuot­ta sit­ten. Tarkoi­tus oli han­kkia talo kuukau­den kestävän matkan aikana, joka oli jo varat­tu.

Juuri ennen matkaan lähtöä he sai­vat kuul­la tutun kaut­ta, että Lovi­isan Tavast­byssä olisi van­ha talo tulos­sa myyn­ti­in.

– Alkukesästä 2012 tulimme kat­so­maan tätä paikkaa, ja jo koti­matkalla Helsinki­in teimme tar­jouk­sen. Tar­jous hyväksyt­ti­in, Luru ja Masa ker­to­vat.

Ital­ian-matkas­ta tuli vähän kärvis­te­lyä, kun ajatuk­set kier­tyivät koko ajan Lovi­isaan. Talon­hank­in­ta­matkas­ta tulikin siis uuden kodin sis­us­tamiseen suun­nat­tu reis­su.

Luru ja Masa löy­sivät matkalta kaikkea ihanaa Lovi­isan-koti­in­sa. Oli Kert­tu-koiral­lakin tas­sun­sa pelis­sä, mitä tulee muut­toon maaseudun rauhaan Helsin­gin hek­tisim­mästä keskus­tas­ta. Lap­siper­heethän saat­ta­vat kokea, että las­ten viem­i­nen kaupungeis­sa ulos lenkille ja leikkimään on han­kalaa, kun pitää men­nä ker­rostalosta ulos ihmisvil­inän keskelle etsimään puis­toa tai muu­ta rauhal­lista paikkaa.

– Asuimme Bule­vardil­la ylim­mässä ker­rokses­sa. Jouduimme viemään pienen Ker­tun aina han­kalasti ulos. Usein pis­sat tuli­vatkin jo rap­pukäytävässä tai hissis­sä, Luru muis­telee.

Ital­ian-matkan jäl­keen alkoi vai­he, jol­loin pariskun­ta Kert­tuineen ramp­pasi Lovi­isan ja Helsin­gin väliä pari-kolme ker­taa viikos­sa. Vuo­den kulut­tua he tun­si­vat, että kakkoskoti onkin se ykkö­nen. Bul­sa jäi vuokralais­ten hal­tu­un. Lovi­isas­ta tuli ykkö­s­paik­ka, uusi kotikaupun­ki keskel­lä kaunein­ta luon­toa.

– Meil­lä oli pian vah­va tunne siitä, että Lovi­isa on mei­dän kotikaupunkimme, kert­tulalaiset sanovat.

 

”Tääl­lä ystävät viihtyvät ker­ral­la pitem­pään” 

Mut­ta oli talo ja pihapi­iri kuin­ka kau­nis tahansa, ei lovi­isalaisu­us siir­ry muut­ta­jaan vain sijain­nin takia. Tärkein­tä ovat kuitenkin ihmiset.

Luru ja Masa eivät säästele sano­jaan kiitel­lessään naa­pure­itaan, kyläläisiä ja muitakin lovi­isalaisia. Tutus­tu­mi­nen uusi­in ihmisi­in on ollut vai­va­ton­ta ja sydämel­listä. Ihan eri­laista kuin Helsingis­sä, jos­sa on toki paljon ystäviä edelleen. Nyt ”hesabotkin” tule­vat mielel­lään kyläilemään Lurun ja Masan luokse.

Pariskun­ta on remon­toin­ut ihanat tilat myös vierailleen yöpyä.

– Tun­tuu, että näemme helsinkiläisiä ystäviämme jopa enem­män nyt kuin aiem­min. Helsingis­sä men­ti­in ulos syömään tai viet­tämään iltaa. Tääl­lä ystävät viihtyvät ker­ral­la pitem­pään.

Lurulle ja Masalle sat­tui kaiken kukku­rak­si maail­man parhaim­mat naa­pu­rit. Lähi­talo­jen ihmiset tule­vat poikkea­maan ja jaka­vat auli­isti apuaan ja paikallis­tun­te­mus­taan. Jos Luru ja Masa lähtevät vaik­ka bilet­tämään Helsinki­in, saa Kert­tu naa­purista hoitopaikan tois­t­en uud­is­muut­ta­jien Min­nan ja Karin luo­ta.

Ker­ran  kun Luru ja Masa läh­tivät reis­su­un, naa­purin Lasse ja Bar­bro tar­jou­tu­i­v­at kuskik­si ken­tälle. Kun he pala­si­vat, pariskun­ta oli ken­täl­lä odot­ta­mas­sa, keit­tiön pöy­däl­lä oli kukkia ja lumi­työt tehty. Se tun­tui ex-helsinkiläis­pariskun­nas­ta usko­mat­toma­l­ta. Kun Lasse ja Bar­bro tuli­vat ensim­mäistä ker­taa kylään, he toi­vat tuli­aisi­na itse neu­lo­tut vil­la­sukat ja itse teh­dyn leikku­u­lau­dan.

– Se tun­tui niin mukaval­ta, henkilöko­htaiselta. Kaupungis­sa tuo­daan tuli­aisek­si yleen­sä pul­lo viiniä.

 

Puli­naa paljus­sa

Viin­istä puheen ollen. Sat­tumal­ta  Benkku  oli näh­nyt Lurun tv-ohjel­mas­sa ”arvostele mun illalli­nen”. Yhdessä päätet­ti­in, että jär­jestet­täisi­in yhteisiä illal­lisil­to­ja vuorotellen kunkin luona.

Näin on tehtykin.

– Kaik­ki pää­sevät naut­ti­maan ihanas­ta ruoas­ta ja seuras­ta mil­loin kenenkin luona. Rav­in­to­laelämys ilman rav­in­to­laa, Luru nau­rah­taa.

Ja on Kert­tu-koirakin osal­lis­tunut jo akti­ivis­es­ti Lovi­isan seu­raelämään. Se käy kaverikoirana pitämässä seu­raa Hyvän Elämän Talon van­huk­sille. Yhteisöl­lisyy­destä puhut­taes­sa nousee yhä use­am­min esille yksi tärkeä asia. Nimit­täin palju. Sen läm­mössä voi ihail­la syksy­istä tai talvista tähti­taivas­ta lasi kuo­hu­vaa kädessä. Sil­loin puheenai­heet sukelta­vat syvälle sielu­jen syöverei­hin.

– Lämpimän veden syleilyssä ajatuk­set lentävät. On help­po puhua, Luru sanoo.

 

Kylän tanssit – ihan paras­ta!

Ennen muut­toaan Lovi­isaan osa taiteilija–yrittäjä-pariskunnan tut­tavista epäili, että täysin suomenkielis­inä Lurua ja Masaa hyl­jek­sit­täisi­in osit­tain ruotsinkielisel­lä alueel­la.

”Höpön­pöpöä!”,  kuit­taa­vat Luru ja Masa nyt.

On ollut myös hei­dän omaa ansio­taan, että vas­taan­ot­to on ollut niin läm­min. Luru ja Masa ovat itse akti­ivis­es­ti hakeu­tuneet uuteen ympäristöön­sä. Heistä kyläl­lä jär­jestet­tävät tanssit ovat ihan paras­ta!

He ovat osal­lis­tuneet myös kieli-, taide- ja käsi­työkurs­seille, ja lisäk­si Luru on vetänyt maa­han­muut­ta­jalap­sille vapaae­htoistyönä ker­hoa, jon­ka lapset itse ovat nimen­neet Super-Suomek­si. Myös naa­purin tei­ni-ikäi­nen poi­ka käy pariskun­nan luona pelaa­mas­sa eri­laisia pele­jä. Masal­la on kak­si aikuista las­ta edel­lis­es­tä liitostaan, Lurul­la ei ole omia lap­sia.

– Koen, että nämä lapset ovat min­un, Luru hymy­ilee.

Vähän ennen viime­vuo­tista 50-vuo­tispäivään­sä Luru sairas­tui. Hän menet­ti lyhyessä ajas­sa kolme läheistään, ja sairas­tui itsekin vakavas­ta. Hän kadot­ti het­kek­si puhekykyn­säkin. Myöhem­min häneltä leikat­ti­in hyvälaa­tu­inen aivokas­vain.

Ter­vey­den­huolto Lovi­isas­sa on tul­lut monel­la taval­la tutuk­si.

– Kiitän Lovi­isan ter­vey­den­huoltoa. Kaik­ki on toimin­ut hyvin.

Myös luon­to on aut­tanut toipumises­sa. Into­hi­moi­set sien­estäjät ja mar­jas­ta­jat pää­sevät suo­raan pihal­ta sieni- ja mar­jamet­sään. Ja tietenkin myös Kert­tu saa lauka­ta onnel­lise­na met­sässä. Tosin lin­tu­jen pes­imäaikaan Kert­tukin pide­tään hih­nas­sa.

 

 

Lovi­isalaisu­us tuli jäädäk­seen

Met­säretket ovat Lurulle ja Masalle tärkeitä elämän­laadun paran­ta­ji­na. Ja onhan se niinkin, että Helsin­gin Bule­vardil­la eivät luon­non­ilmiöt näyt­täy­dy samal­la lail­la kuin maaseudul­la kaukana katu­val­oista. Onnek­si lähistöl­lä asuu myös ”tähti­ti­eteil­i­jä”, joka vinkkaa Lurulle ja Masalle taivaan tapah­tu­mista.

– On ollut usko­ma­ton­ta nähdä revon­tu­lia. Näimme viime kesänä myös kuun­pimen­nyk­sen veriku­un, Luru sanoo.

Vaikut­taa siltä, että lovi­isalaisu­us on tul­lut jäädäk­seen. Jopa lehtien lukemisjärjestys on lovi­isalais­tunut. Jos he ennen kil­paili­vat siitä, kumpi saa ensin lukea Helsin­gin Sanomat, on tilanne nyt toinen.

– Ensin luemme Lovi­isan Sanomat. Sit­ten Hesarin. On ollut hauskaa bon­ga­ta Lovarista tut­tu­ja nim­iä ja kasvo­ja. Enem­män niitä on kuitenkin kuin Hesaris­sa, Luru nau­rah­taa.

 

Tek­sti Rei­ja Kokko­la Kuvat Vir­pi Lehti­nen

0
Pikkukaupunki