Ympäröivän luonnon kauneus ja rauha. Veden rauhoittava kohina ja liplatus. Joen virtauksen tunne ja töyrään kasvuston runsaus. Loviisalainen Juho Heikkinen viettää mielellään tuntikausia keskellä Koskenkylänjokea perhovapoineen.
– Minulle saalis on oikeastaan toissijainen asia. Joskus, kun keskityn hallitsemaan siimaa, melkein unohdan olevani kalastamassa. Ja kun kala nappaa, suorastaan hämmästyn. Tietenkin saalis on aina plussaa, Heikkinen hymyilee.
Hän on harrastanut perhokalastusta aktiivisesti parikymmentä vuotta, joten saalistakin on tullut. Kipinän hän sai osallistuttuaan isoveljensä työnantajan kalakerhon retkiin. Jo ensimmäisellä kerralla nappasi kunnolla, ja Heikkinen jäi koukkuun.
– Sain eräältä konkarikalastajalta käyttööni kalliin ja hienon vavan. Nappasin sillä reissulla nelikiloisen kirjolohen. Heti seuraavalla viikolla painelin ostamaan omat perhokalastusvehkeet, hän muistelee.
Heikkisellä on yllään kahluuhousut ja -kengät, joiden pohja on huopaa. Niiden avulla on helpompi pysyä pystyssä liukkailla kivillä. Joskus apuna on myös kahluusauva, jonka avulla voi tunnustella pohjaa ja vedenalaisia kiviä. Hän osoittaa koskea reunustavia kiviröykkiöitä.
– Samanlaista on täällä veden keskellä. Perhokalastus kehittää tasapainoa ja jalkojen lihaksia, Heikkinen kertoo.
Reilu tapa kalastaa
Keskellä virtausta kalastajan täytyy hallita tasapainonsa ja vaativa siimankäsittely. Heikkinen sanoo, että perhokalastus on reilu tapa kalastaa ainakin kalan näkövinkkelistä.
– Väsyttäminen on vaikeampaa kuin tavallisella heittouistimella kalastettaessa, sillä kelalla ei voi jarruttaa. Kalalla on paremmat mahdollisuudet päästä satimesta. Näin usein käykin.
Sitten vähän kalajuttuja. Suurin vonkale on ollut putkiperholla saatu 12,60 kiloinen lohi. Sen väsyttäminen oli hikinen homma. Myös komeita haukia Heikkinen on saanut. Kotona seinällä komeilee yli 12-kiloinen hauenjötkäle. Ja tietenkin se kaikkein suurin kala pääsi karkuun. Se, joka kiskaisi Heikkisen jokeen.
– Minun oli pakko syöksyä jokeen yrittäessäni väsyttää kalan. Uin sen perässä pitkän matkan, mutta se pääsi irti.
Vain mielikuvitus rajana
Heikkinen kertoo, että perhokalastusta verrataan usein golfiin. Täydellisyyttä on turha tavoitella. Siiman käsittely vaatii taitoa ja kokemusta siinä missä pallon puttaus reikään. Pieni perhohan ei paina juuri mitään, ja siksi siima on tavallista painavampi, jotta se lentäisi oikealla tavalla.
– Keskittyminen heittoihin kauniissa ympäristössä rentouttaa mielen. Ei tule arkiaskareet mieleen, kun seisoo veden ympäröimänä. Mutta kyllä välillä ärräpäätkin lentelevät, kun siima sotkeutuu.
Heikkinen tekee itse perhonsa. Vuosien varrella niitä on kertynyt kunnioitettava määrä. Oppia hän sai aikoinaan sedältään, joka oli hyvä perhontekijä. Heikkisen perhot jäljittelevät hyönteisiä melkeinpä puistattavan hyvin. Perhonsidonnassa käytetään monenlaisia materiaaleja. Heikkinen kertoo, että Nalle Puh on Suomen kansallisperho. Siihen on siis varmaankin käytetty karhun karvaa.
– Myös ontto peuran karva liikkuu vedessä hyvin. Käytän myös muun muassa kettua, kania ja hyljettä. Väriä saadaan lasihelmistä ja langoista. Perhon sitomisessa vain mielikuvitus on rajana. Lisäksi perhojen tekeminen on kivaa näpertelyä. Siihenkin tulee rutiini. Joskus voi mennä viisi minuuttia, joskus puoli tuntia yhden perhon tekemiseen.
Hänen mielestään perhokalastus mielletään turhaan miesten lajiksi.
– Kyllä tämä sopii kaikille sukupuoleen katsomatta.
Heikkinen tykkää kalastaa sadesäälläkin. Silloin voi vetäytyä suojaiseen paikkaan paistamaan makkaraa tai syömään eväitä. Joskus hän uppoutuu ajatuksiinsa veden äärellä kivellä istuen.
– Välillä on mukavaa vain katsella luontoa ja tarkkailla lintuja kalastamisen lomassa.
Missä ovat Loviisan parhaat perhokalastuspaikat, jos haluaa aloittaa harrastuksen? Onko perhokalastus kallista?
Koskenkylänjoki sekä Kymijoen kosket ovat hyviä paikkoja. Etenkin Ahvenkoski on suosittu kalastuspaikka. Perhokalastuksessa käytettävät välineet olivat aikoinaan kalliita kautta linjan, mutta lajin yleistyttyä hinnat ovat laskeneet. Toki edelleen hintahaitari on suuri, joten kannattaa olla tarkkana välineitä hankkiessa.
Teksti: Reija Kokkola Kuvat: Eeva Kangas