Keidas keskellä kaupunkia

Harju on Loviisan sydän ja syntykoti. Sen terveysvaikutukset tunnettiin jo 1800-luvulla. Nyt harjulla voi leikkiä, marjastaa, sienestää ja kuntoilla.

Vielä 1800-luvun lop­ul­la näkymä Myl­ly­har­julle oli varsin eri­lainen, sil­lä puut puut­tui­v­at jääkau­den muo­vaa­mal­ta har­jul­ta kokon­aan. Puut­tomanakin se suo­jasi kaupunkia tuulil­ta imien itseen­sä kos­teut­ta ja sumua.
Lovi­isan kaupun­ki on oikeas­t­aan syn­tynyt sitä suo­jaa­van har­jun syleilyyn. Har­jun lähel­lä oli suo­tu­isa mikroil­mas­to, ja osit­tain siitä syys­tä Lovi­isas­ta muotou­tui pitku­lainen kaupun­ki.
Vuon­na 1882 har­julle kyl­vetti­in met­sää, jos­ta saamme naut­tia yhä tänä päivänä. Har­jua pitkin on kul­jet­tu iät ja ajat, ja asu­tus­takin on ollut vuo­sisato­ja. Myös kar­jaa ja mui­ta eläim­iä on sen rin­teil­lä ollut laidun­ta­mas­sa.

Mamsellimylly

Kun läh­tee matkaan kirkon kupeesta suihkulähteiltä, tulee pian komealle myl­lylle. Nimen­sä mukaises­ti tämä arvokas rou­va, Mam­sel­limyl­ly tun­tuu tarkkail­e­van ala­mais­ten­sa liikkeitä. 1700-luvul­la Myl­ly­har­jul­la lapo­jaan pyörit­ti kuusi myl­lyä myl­lärei­den asues­sa har­jun itäre­unal­la tuvis­saan. Kun Lovi­isas­ta tuli suosit­tu kylpyläkaupun­ki, lääkärit ohjeis­ti­vat kylpylävierai­ta reip­paile­maan har­jul­la, sil­lä män­tymet­sän virk­istyskäyt­tö ymmär­ret­ti­in osana hyv­in­voin­tia.
Taval­laan kylpylävier­aat kuitenkin aiheut­ti­vat har­julle myl­lykadon. Heitä nimit­täin häir­it­si myl­ly­jen jyminä, joten ne puret­ti­in pois. Mam­sel­li siir­ret­ti­in muual­ta Lovi­isas­ta sijoilleen vuon­na 1923. Mui­ta raken­nuk­sia oli­vat aikoinaan kesärav­in­to­la Mosse­back­en ja kasi­no, jot­ka tuhou­tu­i­v­at tuli­palos­sa.

Runoja ja historiaa

Har­jul­la kulkies­sa voi naut­tia runoud­es­ta, sil­lä penkeis­sä on laat­to­ja, joi­hin on kaiver­ret­tu kau­ni­ita värssyjä. Tietokir­jail­i­ja Mia Grön­strand on koon­nut matkan var­relle kylt­tei­hin mie­lenki­in­toisia tari­noi­ta har­jun his­to­ri­as­ta, sen luon­nos­ta ja raken­nuk­sista. Lovi­isan har­jul­la voi myös kun­toil­la ja leikkiä. Mam­sel­limyl­lyn vier­essä on lap­sille leikkipaik­ka, jos­sa voi temp­puil­la eri­lai­sis­sa lait­teis­sa.
Alue on geol­o­gis­es­ti hyvin kiin­nos­ta­va kaikkine kivi­neen. Har­julle voi nous­ta tai laskeu­tua alas pitkin 75-askel­maisia por­tai­ta, jol­loin syke nousee ja kun­to kohe­nee. Siinä mis­sä vielä vuon­na 2017 seisoi betoni­bru­tal­is­mis­takin moitit­tu nui­ja­mainen vesi­torni, on nyt liikun­ta­paik­ka lait­tei­neen.

Kukkukivi

Korkeim­mil­laan har­ju nousee noin 40 korkeu­teen meren­pin­nas­ta. Har­jul­ta voi ihail­la uut­ta ja van­haa hau­taus­maa­ta, ja ortodoksi­nenkin hau­taus­maa on sen lähel­lä. Alhaal­la puiden siimek­sessä vilkku­vat alakaupun­gin kau­ni­it talot. Matkalla kohti näköala­tor­nia voi istah­taa isolle kiv­elle, jon­ka päälle on laitet­tu penk­ki.
Har­jun toises­sa päässä sijait­se­van Kukkukiv­en näköala­tornin korkein koh­ta nousee 49 metrin korkeu­teen meren pin­nas­ta, joten katse kiitää pitkälle meren ula­palle. Kukkukiv­en val­u­rautainen näköala­torni syr­jäyt­ti vuon­na 1906 aiem­man, puu­rak­en­teisen paviljon­gin.
 

Lintuja ja lepakoita

Kukkukiveä ympäröivä luon­to on lep­akoille suo­si­olli­nen. Niitä on run­saasti, kuten myös lin­tu­ja. Lin­tu­jen mukana on har­jullekin tul­lut siemenistä tam­mia ja lehtiku­u­sia män­nyn ja koivun kavereik­si. Rhodo­den­dron­laak­sos­sa on kaikki­aan sato­ja kasve­ja.
Kun Kukkukiveltä laskeu­tuu alas, löytää pian tien­sä Boulog­nen met­sän kaut­ta Pla­genin ran­nalle. 1920-luvul­la Pla­ge­nille kär­rät­ti­i­in hiekkaa, ja väki siir­tyi uimaran­nalle otta­maan aurinkoa. Rus­ke­tus, ten­nis ja iloinen kasi­noelämä viehät­tivät.
Lovi­isa on syn­tynyt har­jun ehdoil­la, ja kuljit sit­ten päästä päähän kum­mas­ta suun­nas­ta tahansa, saat naut­tia keskel­lä kaupunkia sijait­sev­as­ta keitaas­ta, joka hel­lii mieltä ja kehoa.

Tek­sti Rei­ja Kokko­la Kuvat Vir­pi Lehti­nen, Arto Wiikari, Tai­ka Wiikari