Ihmiset

Kaupunginosasarja: Ympyrätie

8.10.2020
Essi Niemelän aktiivinen perhe viihtyy Ympyrätiellä Loviisassa. – Kaikkialle on lyhyt matka ja alueella on mutkatonta asua.

Meri, metsä ja tammien reunustama kotitie, kävelyetäisyydellä keskustasta. Pikkukaupunki sai kunnian tutustua Ympyrätien taianomaisen rauhalliseen asuinalueeseen asukkaiden silmin.  

 

Tämä tuntui heti hyvältä” 

Kiven­heiton päässä mer­estä sijait­see talo, jon­ka pihapi­iri tekee vaiku­tuk­sen yhteen jos toiseen ohikulk­i­jaan. Pyörän saa­pues­sa pihaan jostakin kuu­luu ter­ve­hdys ja pian löy­tyy myös äänen lähde. Auto­tallin kul­man takaa saa­puu iloise­na Essi Niemelä.
– Jee, sä löysit tänne! 
Essi on alun­perin kotoisin Tesjoelta ja aikanaan sopi­vaa kotia etsiessä katse kään­tyi Lovi­isan keskus­taan. Hän halusi ettei las­ten tarvit­sisi kulkea bus­sil­la koulu­un, kuten hän aikoinaan. Tont­te­ja ja talo­ja oli monia, mut­ta kun nykyi­nen talo löy­tyi, oli asia selvä. 
– Lovi­isas­sa on hirveä määrä kivo­ja paikko­ja asua. Tietysti jonkin aikaa menee ennen kuin alkaa tun­tua oma­l­ta kodil­ta, mut­ta tämä tun­tui heti hyvältä. Muu­timme tähän vuon­na 2005 ja tääl­lä on ollut kyl­lä kivaa!  
Ympäröivän luon­non läheisyys vaikut­taa: meren voi tun­tea aivan pihalle asti, met­sää löy­tyy har­jul­ta ja Köp­back­an pel­lotkin ovat muu­ta­man min­uutin käve­ly­matkan päässä. Keskus­ta löy­tyy läheltä – sil­lä on akti­iviselle per­heelle omat etun­sa sil­lä heil­lä har­raste­taan jalka­pal­loa, sal­ibandyä, joogaa, tanssia ja judoa. Treenei­hin huraut­taa nopeasti pyöräl­läkin. 
– Kaikkialle on lyhyt mat­ka ja alueel­la on mutka­ton­ta asua. Me viihdymme tääl­lä hyvin. Vaik­ka kaik­ki toki riip­puu aina elämän­ti­lanteesta, mut­ta juuri nyt tämä on meille hyvä paik­ka.

 
 

 

Paluumuuttajien paratiisi 

– Ter­ve­tu­loa! Mua vähän jän­nit­tää, tun­nus­taa Daniela Weck­man heti avates­saan oven. Pian alkaa kuitenkin iloinen puheen­so­ri­na, kun aurinkoiselle teras­sille saa­pu­vat myös tyt­täret Vera ja Edith. Korkeil­ta rap­pusil­ta avau­tuu näkymä suurelle pihalle, jos­sa Lucas naut­tii lämpimästä säästä omien leikkien paris­sa. Jos­sakin talon uumenis­sa ovat isä Tomi ja lap­sista toisik­si van­hin Samuel.
– Mei­dän kotona on aina kyl­lä seu­raa, nau­raa nelilap­sisen per­heen äiti Daniela. Seu­raa on lap­sille löy­tynyt myös muual­ta naa­pu­rus­tos­ta. Ver­an paras ystävä asuu viereisessä talos­sa, joten yökyläi­lyt ovat enem­mänkin sään­tö kuin poikkeus. Pait­si että naa­puris­sa asuu bestis, on Ver­an mielestä Ympyrätiel­lä muutenkin hauskaa.
– Tääl­lä on ollut ihanaa asua. Nuorem­pana aina val­itin siitä että ollaan niin kaukana, mut­ta nyt vähän van­hempana näen kuin­ka lähel­lä kaikkea todel­la ollaan. Ja eri­tyisen ihanaa on olla lähel­lä mer­ta.
– Se on hyvä että ollaan lähel­lä rantaa! komp­paa Edith, jolle ranta on aina ollut uin­ti­har­ras­tuk­sen puoles­ta eri­tyisen tärkeä.
Koko per­he tun­tuu naut­ti­van meren läheisyy­destä ja alueen rauhal­lisu­ud­es­ta.
– Tämä on ihan paras paik­ka asua. Min­ulle myös meri on todel­la tärkeä ja keskus­tan läheisyys on lois­tavaa. Paikkana tämä on todel­la tur­valli­nen, onhan katukin umpiku­ja joten siel­lä voivat lapset tehdä mitä huvit­taa, hymy­ilee Daniela.
Daniela ja Tomi ovat molem­mat kotoisin Lovi­isas­ta, mut­ta tutus­tu­i­v­at sat­tumal­ta pääkaupunkiseudul­la. Suuren kaupun­gin vilskeessä pari ei kuitenkaan viihtynyt ja unelmien koti löy­tyi Lovi­isas­ta. Nyt Ympyrätiel­lä on vierähtänyt 15 vuot­ta.
– Me olemme aina olleet kotikisso­ja, viihdymme hyvin kotona. Olemme pikkuhil­jaa rem­pan­neet koko talon ja piha olisi seu­raavak­si vuorossa. Voimme sit­ten eläkeläis­inä puu­na­ta sitä!

 
 

 

Gnistrande kärlek på kärnkraftverket

För 12 år sedan anlände Ute Kehrs från Nürn­berg till Lovisa för att job­ba på kärnkraftver­ket. Efter att har bott i en tysk storstad med hun­dra­tusen­tals invånare, är det ingen över­raskn­ing att Lovisa kan vara en liten schok: den är ju så liten! Småningom blev hon van vid smås­tadens rytm. Dessu­tom hade Lovisa en över­raskn­ing i bak­fick­an för henne — kär­leken som hon hit­tade på arbet­splat­sen.
– Vi hit­tade ett hus och det kän­des genast rätt. Havet bety­der myck­et för oss, vår båt lig­ger nära hem­met och jag gillar att sim­ma på Pla­gen. Jag har nog lärt mig att upskat­ta smås­taden, skrat­tar Ute. 
Paret trivs bra på området. 
– Vi har trevli­ga grannar, med den ena har vi ett gemen­samt intresse –  bild­kon­st. De andra har deras båt på sam­ma plats som vi och så vidare. Och vi hjälper varan­dra alltid, berät­tar Ute. 
Ute led­er en tyskspråkig diskus­sion­s­grupp och stud­er­ar på mag­is­ter­n­ivå vid Arca­da yrkeshögsko­la. 
Tom har just bliv­it pen­sionär efter att har job­bat 40 år på kärnkraftver­ket. Pen­sioner­ing känns inte alls långtråkigt efter­som Tom job­bar var­je dag i sin verk­stad i garaget. 
– Jag har alltid tyckt om att ska­pa med mina hän­der. Min pap­pa lärde mig det och det har jag gett vidare åt mina sön­er. Förr i tiden brukade jag job­ba med bilar, men nuför­tiden tyck­er jag om att job­ba med oli­ka mate­ri­aler, t.ex. met­all och träd. Jag tyck­er att det är roligt att göra oli­ka verk­tyger, berät­tar Tom. 
Några gånger om året reser paret utom­lands, åtmin­stone en gång till Tysk­land men Ute och Tom trivs ändå bäst hem­ma.
– Jo, just nu är det här nog det bäs­ta stäl­let för oss! 

 
 

 
 

Tek­sti ja kuvat: Fan­ni Fagerudd
1