Meri, metsä ja tammien reunustama kotitie, kävelyetäisyydellä keskustasta. Pikkukaupunki sai kunnian tutustua Ympyrätien taianomaisen rauhalliseen asuinalueeseen asukkaiden silmin.
“Tämä tuntui heti hyvältä”
Kivenheiton päässä merestä sijaitsee talo, jonka pihapiiri tekee vaikutuksen yhteen jos toiseen ohikulkijaan. Pyörän saapuessa pihaan jostakin kuuluu tervehdys ja pian löytyy myös äänen lähde. Autotallin kulman takaa saapuu iloisena Essi Niemelä.
– Jee, sä löysit tänne!
Essi on alunperin kotoisin Tesjoelta ja aikanaan sopivaa kotia etsiessä katse kääntyi Loviisan keskustaan. Hän halusi ettei lasten tarvitsisi kulkea bussilla kouluun, kuten hän aikoinaan. Tontteja ja taloja oli monia, mutta kun nykyinen talo löytyi, oli asia selvä.
– Loviisassa on hirveä määrä kivoja paikkoja asua. Tietysti jonkin aikaa menee ennen kuin alkaa tuntua omalta kodilta, mutta tämä tuntui heti hyvältä. Muutimme tähän vuonna 2005 ja täällä on ollut kyllä kivaa!
Ympäröivän luonnon läheisyys vaikuttaa: meren voi tuntea aivan pihalle asti, metsää löytyy harjulta ja Köpbackan pellotkin ovat muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Keskusta löytyy läheltä – sillä on aktiiviselle perheelle omat etunsa sillä heillä harrastetaan jalkapalloa, salibandyä, joogaa, tanssia ja judoa. Treeneihin hurauttaa nopeasti pyörälläkin.
– Kaikkialle on lyhyt matka ja alueella on mutkatonta asua. Me viihdymme täällä hyvin. Vaikka kaikki toki riippuu aina elämäntilanteesta, mutta juuri nyt tämä on meille hyvä paikka.
Paluumuuttajien paratiisi
– Tervetuloa! Mua vähän jännittää, tunnustaa Daniela Weckman heti avatessaan oven. Pian alkaa kuitenkin iloinen puheensorina, kun aurinkoiselle terassille saapuvat myös tyttäret Vera ja Edith. Korkeilta rappusilta avautuu näkymä suurelle pihalle, jossa Lucas nauttii lämpimästä säästä omien leikkien parissa. Jossakin talon uumenissa ovat isä Tomi ja lapsista toisiksi vanhin Samuel.
– Meidän kotona on aina kyllä seuraa, nauraa nelilapsisen perheen äiti Daniela. Seuraa on lapsille löytynyt myös muualta naapurustosta. Veran paras ystävä asuu viereisessä talossa, joten yökyläilyt ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Paitsi että naapurissa asuu bestis, on Veran mielestä Ympyrätiellä muutenkin hauskaa.
– Täällä on ollut ihanaa asua. Nuorempana aina valitin siitä että ollaan niin kaukana, mutta nyt vähän vanhempana näen kuinka lähellä kaikkea todella ollaan. Ja erityisen ihanaa on olla lähellä merta.
– Se on hyvä että ollaan lähellä rantaa! komppaa Edith, jolle ranta on aina ollut uintiharrastuksen puolesta erityisen tärkeä.
Koko perhe tuntuu nauttivan meren läheisyydestä ja alueen rauhallisuudesta.
– Tämä on ihan paras paikka asua. Minulle myös meri on todella tärkeä ja keskustan läheisyys on loistavaa. Paikkana tämä on todella turvallinen, onhan katukin umpikuja joten siellä voivat lapset tehdä mitä huvittaa, hymyilee Daniela.
Daniela ja Tomi ovat molemmat kotoisin Loviisasta, mutta tutustuivat sattumalta pääkaupunkiseudulla. Suuren kaupungin vilskeessä pari ei kuitenkaan viihtynyt ja unelmien koti löytyi Loviisasta. Nyt Ympyrätiellä on vierähtänyt 15 vuotta.
– Me olemme aina olleet kotikissoja, viihdymme hyvin kotona. Olemme pikkuhiljaa rempanneet koko talon ja piha olisi seuraavaksi vuorossa. Voimme sitten eläkeläisinä puunata sitä!
Gnistrande kärlek på kärnkraftverket
För 12 år sedan anlände Ute Kehrs från Nürnberg till Lovisa för att jobba på kärnkraftverket. Efter att har bott i en tysk storstad med hundratusentals invånare, är det ingen överraskning att Lovisa kan vara en liten schok: den är ju så liten! Småningom blev hon van vid småstadens rytm. Dessutom hade Lovisa en överraskning i bakfickan för henne — kärleken som hon hittade på arbetsplatsen.
– Vi hittade ett hus och det kändes genast rätt. Havet betyder mycket för oss, vår båt ligger nära hemmet och jag gillar att simma på Plagen. Jag har nog lärt mig att upskatta småstaden, skrattar Ute.
Paret trivs bra på området.
– Vi har trevliga grannar, med den ena har vi ett gemensamt intresse – bildkonst. De andra har deras båt på samma plats som vi och så vidare. Och vi hjälper varandra alltid, berättar Ute.
Ute leder en tyskspråkig diskussionsgrupp och studerar på magisternivå vid Arcada yrkeshögskola.
Tom har just blivit pensionär efter att har jobbat 40 år på kärnkraftverket. Pensionering känns inte alls långtråkigt eftersom Tom jobbar varje dag i sin verkstad i garaget.
– Jag har alltid tyckt om att skapa med mina händer. Min pappa lärde mig det och det har jag gett vidare åt mina söner. Förr i tiden brukade jag jobba med bilar, men nuförtiden tycker jag om att jobba med olika materialer, t.ex. metall och träd. Jag tycker att det är roligt att göra olika verktyger, berättar Tom.
Några gånger om året reser paret utomlands, åtminstone en gång till Tyskland men Ute och Tom trivs ändå bäst hemma.
– Jo, just nu är det här nog det bästa stället för oss!
Teksti ja kuvat: Fanni Fagerudd