Kaupunginosasarja: Voit lähteä Valkosta, mutta Valko ei lähde sinusta

Valkon kyläl­lä iloitaan kyläkau­pan palu­us­ta ja monipuoli­sista liikun­tamah­dol­lisuuk­sista. Meren läheisyys ja vah­va kylähis­to­ria saa­vat mon­en pal­jas­jalkaisen palaa­maan ja uud­is­as­ukkaan kotiu­tu­maan.
 
Valkon kyläk­oulun naa­puris­sa sijait­se­va moni­toim­i­ta­lo elää uut­ta kul­takaut­taan. Kylä­ta­lo on pitänyt ”Monar­il­la” majaa jo muu­ta­man vuo­den, ja kylä­talol­la työsken­telee Iri­na Laak­so­nen, kyläa­pu. Hän pal­jas­taa olleen­sa valko­lainen 45 vuot­ta.
Nykyi­nen pesti kyläa­puna on ollut Laak­soselle mieleinen. Eri­tyisen iloinen hän on siitä, että kyläläiset ovat otta­neet kylä­talon olo­huoneek­seen.
– Kävi­jähuiput osu­vat aina per­jan­tai-iltoi­hin.
Laak­so­nen näyt­tää vieraskir­jaa.
– Valkon Vire, paikalli­nen urheiluseu­ra, jär­jestää liikun­tasalis­sa per­jan­taisin pelil­listä ohjel­maa, ja kaupun­gin nuorisoti­la on sil­loin myös avoin­na. ”Olo­huone” eli kir­jas­toti­la on avoin­na per­jan­taisin ja tiis­taisin.

”Yhdessä tekemis­es­tä hyvää fiilistä”
Laak­so­nen vas­taa kylä­talol­la tilo­jen siistey­destä ja viihtyvyy­destä. Sen lisäk­si valko­laiset voivat tila­ta hänet tilapäisek­si koti­avuk­si esimerkik­si ikkunoiden pesu­un tai lumitöi­hin.
Toim­intaa pyörit­tävä kyläy­hdis­tys on onnis­tunut luo­maan yhteisöl­listä toim­intaa kun­nan lakkaut­tamien palvelu­iden tilalle.
– Mon­et tule­vat tänne jut­tele­maan päivän kuu­lu­miset, luke­maan aamun lehden tai naut­ti­maan kupil­liselle kahvia. Tämä on myös hyvä kiin­topiste uusille valko­laisille.
– Lask­i­ais­riehas­ta, joulumyyjäi­sistä ja muista tapah­tu­mista on tul­lut kyläläisille tärkeitä. Yhdessä tekemis­es­tä saa hyvää fiilistä — sitä samaa tur­val­lisu­u­den ilmapi­ir­iä, joka on min­unkin paras lap­su­us­muis­toni Valkos­ta, Laak­so­nen sanoo.

”Hienoin­ta tääl­lä ovat meri ja ystävät”
Moni­toim­i­talon toises­sa päädyssä on meneil­lään alkuläm­mit­te­ly. Tut­tu ystävärin­ki on tul­lut salille kun­toile­maan tiis­taio­hjel­maansa. Svenä­sis­sä asu­va Erk­ki Lön­nqvist kehaisee moni­toim­i­talon maanan­tai­jump­paa, jos­sa hän myös käy viikoit­tain.
– Sun­nun­taisin tulee käy­tyä Kotkas­sa uimaseu­ran vakiovuorol­la, mut­ta muuten liikun­tamah­dol­lisu­udet ovat Valkos­sa omaa luokkaansa.
Lön­nqvist tietää mis­tä puhuu, sil­lä hän on hiihtänyt Fantsnäsin upeis­sa hiih­tomaas­tois­sa vuosikym­meniä.
– Lapse­na hiihdimme lenkkiä ympäri Valkon urheilukent­tää, kun kävimme koulua Köp­back­as­sa. Hienoin­ta tääl­lä ovat pitkäaikaiset ystävät ja meri, Lön­nqvist hymy­ilee.
Toisen pol­ven veneen­veistäjä ja veneen­veis­ton opet­ta­ja ker­too jät­täneen­sä varsi­naisen rak­en­tamisen vähem­mälle.
– Olen siir­tynyt puhu­maan veneistä ja niiden rak­en­tamis­es­ta. Osal­lis­tu­in hil­jat­tain muun muas­sa Unescon jär­jestämään sem­i­naari­in, jos­sa käsitelti­in arvokas­ta ainee­ton­ta per­in­töä kar­jalan­pi­irakoista lim­isaumaveneisi­in.

Koul­u­lais­ryh­mä on päät­tämässä liikun­tatun­ti­aan moni­toim­i­talon liikun­tasalis­sa. Kuudeslu­okkalainen Valt­teri ”Val­lu” Mar­tin ker­too käyneen­sä Valkon koulua esik­ouluikäis­es­tä saak­ka.
– Monar­il­la tulee vietet­tyä näin talvisin paljon myös vapaa-aikaa. Usein pelataan kaveri­porukalla esimerkik­si sal­ibandya. Viikon­lop­puna osal­lis­tu­imme myyjäisi­in. Mei­dän luok­ka kerää rahaa leirik­oulua varten.
Kesäl­lä ”Val­lu” tykkään käy­dä Met­al­li­ran­nas­sa tai Siwan ran­nas­sa virvelöimässä. Fris­bee­gol­faa­mas­sa käy­dään kaverei­den kanssa mon­ta ker­taa viikos­sa.
– Koulun pihaankin on tul­lut uusia liikun­tamah­dol­lisuuk­sia. Siel­lä tykkään pela­ta futista. Kun­pa uusi pelia­reena jäädytet­täisi­in pian, niin pää­sisi luis­tele­maan, Val­lu toivoo.

Yksi tie per­ille ja kaiken ympäril­lä meri
– Sata­ma on tuonut maail­man Valkoon, mut­ta on Valkos­ta pitänyt välil­lä lähteä käymään maail­mal­lakin, Nina Bär­lund nau­rah­taa.
– Kai sitä voi itsen­sä jonkin­laisek­si kan­tavalko­laisek­si lukea, kun äitikin oli syn­type­r­äi­nen. Isä on kotoisin naa­purip­itäjästä Karhu­lan Suni­las­ta. Hän tuli met­al­litöi­hin Rau­ma Repolan tehtaalle, jos­ta van­hempi­eni yhteinen tari­nakin alkoi.
– Kouluikäis­inä kesät vietet­ti­in uimaran­nal­la ja yöt nukut­ti­in tel­tois­sa. Toisi­naan telt­to­ja oli pitkä rivi. Ilto­jen pimetessä leikit­ti­in rosvoa ja poli­isia tasku­lam­put viuhuen, Nina Bär­lund ker­too.
– Mah­toiko olla ener­giakri­isi meneil­lään, kun yht­enä syksynä katu­valais­tus oli pitkään pimeänä. No, ainakin se syksy omien muis­tiku­vien mukaan oli eri­tyisen pimeä, ja sil­loin käyti­in ihan urakalla ome­navarkaissa. Välil­lä sai seu­ra­ta sivus­ta cen­tru­mi­lais­ten ja valko­lam­men jen­gin kisailua, mut­ta ei tääl­lä mitään voimallisia kahakoi­ta ollut.
Sata­man val­ot eivät uno­hdu
Nina Bär­lundil­la on eri­tyi­nen muis­to siitä, kun isä vei kuu­ta­moluis­telulle meren jäälle.
– Sata­man val­ot lois­ti­vat kirkkaina ja pakka­nen paukkui.
– Ran­nan Sakari oli siihen aikaan Valkon koulus­sa johta­jaopet­ta­jana. Ranta päät­ti tehdä minus­ta kuu­lan­työn­täjän. Niin sitä sit­ten lähdet­ti­in Ruukki­in kouluk­isoi­hin. Hov­in Asta­han sen voiton sit­ten vei, mut­ta hyvät muis­tot niistä kisoista jäi, Bär­lund muis­telee.
– Koul­u­lais­ten pääluku liikkui sil­loin sadan parem­mal­la puolel­la, ja Tem­mek­sen Arjakin aloit­teli Valkos­sa opet­ta­ja­nu­raansa. Muun muas­sa Sis­tolan Paavon kanssa olti­in samal­la luokalla. Ker­ran Paavon äiti Sirk­ka tuli koul­ulle sanomaan suo­rat sanat. Sen koom­min ei tarvin­nut min­un eikä Paavon hiihtää lankkusuk­sil­la enää metriäkään.

Valkos­sa sielu lep­ää
Opiske­lut veivät Nina Bär­lundin ensin Kotkaan ja sieltä Helsinki­in.
– Valkos­sa kävin mor­jes­ta­mas­sa sukua, ja merelle veri on vetänyt elämän­ti­lanteesta riip­pumat­ta. Aina on ran­nas­sa ollut vene ja kalas­tus kuu­lunut per­heemme vakio­har­ras­tuk­si­in. Valkon vesiltä on tul­lut kalaa niin verkoil­la, pitkäl­lä siimal­la, tuu­las­ta­mal­la kuin onki­mal­lakin.
– Kyl­lä meri oli osasyy siihen, että Valko veti takaisin reis­su­vu­osien jäl­keen. Pojan ollessa kol­men van­ha yksi Valko­lam­men työläisas­un­noista tuli myyn­ti­in. Hom­ma oli sil­lä selvä. Ja kalamieshän siitä mei­dän pojas­takin tuli, Nina Bär­lund fiilis­telee.
– Var­maankin sata­ma on vaikut­tanut siihen, että valko­laiset ovat kas­va­neet suvait­se­vaisik­si ja naa­pureista on huole­hdit­tu. Tämän piir­teen soisi säi­lyvän, vaik­ka ajat ja ihmiset muut­tuvatkin. Mut­ta yhtä asi­aa ei mikään muu­ta: Valkos­ta on help­po löytää paikko­ja, jois­sa sielu lep­ää ja mieli rauhoit­tuu. Minä kapuan pil­vettöminä öinä Sis­tolan takakallioille ihaile­maan mer­ta, kuu­ta ja tähtiä.

Tyt­ti Eriks­son on myös palu­umuut­ta­ja.
– Kesäpäivät uimaran­nal­la, retket mar­ja­maille ja lähisaari­in, met­säleik­it, hän luet­telee mieleen painunei­ta lap­su­us­muis­to­jaan Valkos­ta.
Talviset muis­tot liit­tyvät Rau­ma Repolan ker­ho­talol­la vietet­ty­i­hin joulu­juh­li­in.
– Puk­ki toi kaikille lap­sille yllä­tys­pus­sit, jot­ka vel­jen kanssa syöti­in kil­paa tyhjik­si koti­in kävel­lessä.
Ennen palu­umuut­toa Tyt­ti Eriks­son keskusteli miehen­sä kanssa.
– Sanoin hänelle, että jos aiomme aset­tua Lovi­isaan, niin sit­ten muute­taan Valkoon. Sen ver­ran vah­van jäl­jen tämä kylä on min­u­un jät­tänyt. Kouluikäisenä tuli muut­to ensin Lovi­isaan ja myöhem­min Van­taalle, mut­ta isä on aina asunut Valkos­sa, ja siteet tänne ovat säi­lyneet läpi vuosien.
– Esimerkik­si Met­allisaari ja Svarthol­ma ovat niin upei­ta, että ne halu­an aina näyt­tää kauem­paakin saa­puville vieraille.
Siwan lopetet­tua kylän­rait­ti on ollut aika hil­jainen. Onnek­si uusi kaup­pias aloit­taa pian.
– Luulen myös, että mon­en kyläläisen toiveis­sa on toimivien bus­siy­hteyk­sien säi­lymi­nen ja lip­puhin­to­jen alen­e­m­i­nen. Ja kun nyt ker­ran ruvet­ti­in toivo­maan, niin pyörätie ja vierasve­ne­sa­ta­ma oli­si­vat piste i:n päälle, Eriks­son maalailee.
 
 
MUISTATKO VIELÄ NÄMÄ?
Gråstenin Alpo (”sauna­ma­juri”), Tin­urin Paa­vo, Suo­ma­laisen Väis­ki, Sis­tolan Sirk­ka, Kata­jis­ton Otto, Pel­tomäen Mat­ti…
Onnen Pika, Sis­tolan baari ja kaup­pa, Savolaisen Par­turi-kam­paamo, Cen­trum-baari, Elan­to, Lau­ri­lan kaup­pa, Rav­in­to­la Rio, Rau­ma Repolan ker­ho­ta­lo, Valkon kios­ki…

Tek­sti Anna Palas­maa Kuvat Vir­pi Lehti­nen