Kaupunginosasarja: Andersby, Hommansby, Tavastby, Skinnarby

Myky bra by

Skin­nar­bytä läheisem­pää kyläy­hteisöä saa etsiä. Pikkukaupun­ki-lehden kesä­toim­i­tus pääsi yhdek­si iltapäiväk­si osak­si neljän kylän muo­dosta­maa sydämel­listä suurper­het­tä.

Lande-elämää Hom­mans­byssä

Ville-koira juok­see vas­taan ter­ve­htimään tuli­joi­ta kun saavu­taan Sus­si Hallin ja Ste­fan Finnbäckin luokse Hom­mans­by­hyn. Pihan vier­essä vir­taa Lovi­isan­jo­ki ja ympäröivät pel­lot huoku­vat kuluneen päivän läm­pöä.

– Tämä on ihan oikeaa lande-elämää ja hyvä niin, ker­too Sus­si. – Muu­timme tänne kak­si vuot­ta sit­ten keskus­tas­ta, kaipasimme enem­män luon­toa ja rauhaa elämään. Tääl­lä on hyvä olla, iha­nia ihmisiä ja kaikkial­la kau­nista. Olo tänne tul­lessa oli kuin olisi tul­lut koti­in, Sus­si luon­nehtii.

– Ja tääl­lä on hyvä toimia myös yksi­ty­isyrit­täjänä, ihmiset käyt­tävät palvelu­ja ja se on hienoa, täy­den­tää Ste­fan.

 Tästä kylästä löy­tyy huumo­ria ja toim­intaa, mut­ta saa myös olla rauhas­sa. Niin se vaan on että det är nog en myky bra by, kiteyt­tävät Sus­si ja Ste­fan.

Skin­nar­byn shin­do-mes­tari

– No eihän tääl­lä ole melkein ketään muu­ta pait­si minä ja poikani, luon­nehtii Elis­a­beth Lob­bas huvit­tuneesti Skin­nar­bytä.

– Mut­ta minä viih­dyn tääl­lä, lääniä ja rauhaa riit­tää, ker­too shin­do-hoito­ja koton­aan tekevä Elis­a­beth. Hänen asut­ta­mansa koti­ti­la on ollut saman suvun hal­lus­sa jo 150 vuot­ta ja tilan pitämistä jatkaa oma poi­ka. Vaik­ka välil­lä onkin hie­man yksinäistä, on tilas­ta sekä hil­jaisu­ud­es­ta naut­timi­nen tärkeää.

– Tääl­lä voi melu­ta mil­loin vain! Ain­ut ääni mitä tääl­lä päin kuulee, on arkipäivisin ker­ran päivässä kulke­va juna. Sitä alkaa jo melkein odot­taa, Elis­a­beth nau­rah­taa. Vaik­ka kylää luon­nehdi­taankin akti­ivisek­si, on yleis­palvelu­iden lakkaut­ta­mi­nen har­mit­tavaa.

– Ennen tääl­lä kul­ki bus­sit ja koulukin oli pystyssä. Nyt kaik­ki palve­lut ovat siir­tyneet keskus­taan ja se on tietenkin surullista. Mut­ta on meil­lä sen­tään tanssi­aisia, kirp­pare­i­ta ja las­tenker­hokin. Tämä on ihka oikea talkookylä!

Aika­matkalla Ander­s­byssä

– Nå men hejs­san! ter­ve­htii kyläop­paanamme toimi­va Elis­a­beth naa­puri Leif Hansso­nia ja halataan.

Vieno tuuli puhal­taa met­sikköisen pihan laidal­la ja teras­si suo­ras­taan kut­suu naut­ti­maan ympäröivästä luon­nos­ta.

– Ter­ve­tu­loa tänne sol­si­danille, toiv­ot­taa Leif ilois­es­ti. – Tiesit­tekö muuten että Ander­s­byssä on ollut asu­tus­ta jo kivikaudel­la? Tästä alueelta on löy­tynyt jään­teitä van­hoista astioista, vesir­a­ja kun kul­ki ennen tuos­ta mäen päältä, Leif ker­too esitellen van­ho­ja ruukun­pala­sia.

– Mut­ta löy­tyy täältä muu­takin! innos­tuu Leif. Kyläy­hteisön toim­inta perus­tuu ajatuk­seen siitä, että kaikil­la olisi hauskaa ja mukavaa omas­sa kylässään. Löy­tyy nuorisoy­hdis­tys­tä ja urheiluy­hdis­tys­tä, palokun­takin on.

– Alueen yrit­täjät tuo­vat paljon hieno­ja puo­lia kylän toim­intaan. Kylästä löy­tyy yli 30 yrit­täjää eri aloil­ta ja se on todel­li­nen voimavara kaikkien mei­dän hyväk­si, ker­to­vat Leif ja Elis­a­beth.

– Här är livet bra, ei tässä voi muu­ta sanoa, hymy­ilee Leif kat­sel­lessaan kohti met­säistä puu­tarhaa.  

Savukkei­ta, kahvia ja met­sä

– Ei minus­ta niin van­haa tule, että keskus­taan muut­taisin, nau­rah­taa Jonne Hurmer­in­ta kesäisessä pihamökissään. Tavast­byssä jo vuodes­ta -85 asunut Jonne on kuitenkin kokeil­lut keskus­tas­sa asum­ista.

– Keskus­tas­sa asum­i­nen ei ollut min­un jut­tuni, ker­rostaloelämä ahdisti. Tänne tul­lessani viihdyin heti, minä kun pidän omas­ta rauhas­ta. Kaik­ista mieluiten asu­isin yksin keskel­lä met­sää, tun­nus­taa Jonne.

– Tääl­lä on hyvä hen­ki, on aina ollut. Kyläk­oulu yhdisti tietenkin paljon ja sen hävit­tyä täy­tyi alkaa jär­jestämään uusia aktivi­teet­te­ja. Jon­nen mukaan silti läheisyys ei ole kylästä hävin­nyt, vaan mui­ta aute­taan ja niin se vain on.

Rakkaus luon­toon näkyy pihapi­iris­sä. Takapi­hal­ta löy­tyy kano­ja ja fasaane­jakin.

– Aivan paras­ta on istua met­sässä keskel­lä yötä, polt­taa muu­ta­ma savuke ja juo­da kahvia. Ah, kyl­lä sil­loin saa parhaim­mat ideat. Mut­ta me kaik­ki tietenkin olemme eri­laisia. Min­ulle tääl­lä olo sat­tuu vain ole­maan parhain­ta mah­dol­lista elämää.

Tek­sti Fan­ni Fagerudd Kuvat Onni Ahvo­nen