Lämminhenkinen, tiivis ja rauhallinen. Yhteisö, jossa ketään ei jätetä yksin. Kylä, jossa suvut ovat viihtyneet jo vuosisatoja. Sellainen paikka on kuutostien varrella sijaitseva Liljendal.
Marbackan mehiläiset
Kuoppaisen ja mutkittelevan hiekkatien päästä löytyy Marbackan hunajatila. Saapuja saattaa joutua ehkä tekemään muutaman u-käännöksen ennen oikean pihan löytämistä, mutta onneksi eivät Brucen talot ole kuitenkaan kaukana toisistaan.
– Mietinkin, että tuohon täytyisi laittaa kyltti! huutelee Tomas Bruce, Marbackan hunajatilan isäntä. Astuessa sisään tuotantotilaan sieraimet täyttyvät makean hunajan tuoksusta. Ei ole mikään ihme, että Tomaksen ja Piia-vaimon pienelle pojalle uni maistuu vaunuissa hunajan lingotessa taustalla.
Bruce on elänyt alueella miltei koko elämänsä. Suku on edelleen lähellä: vanhemmat sekä isänäiti asuvat mäen toisella puolen. Tomaksen ja Pian omakotitalo rakentuu mäen alapuolelle.
– Tämä on ollut sukumme paikka pitkään. Torpan saimme täältä aikoja sitten ja täällä on kyllä kaikkea tarpeeksi, Bruce kertoo.
Isoisä oli aikoinaan kiinnostunut hunajasta ja lopulta 40 vuotta sitten Brucen isän palattua armeijasta lähti käyntiin Marbackan hunajatila. Noin neljä vuotta sitten Bruce otti mehiläistilan hoidettavakseen. Rohkea valinta mieheltä, joka on allerginen mehiläisille.
– En mene itse mehiläistarhoihin, mutta tuotantotiloissa olen normaalisti. Vaikka täälläkin on paljon mehiläisiä sisällä, eivät ne ole minusta kiinnostuneita. Mehiläiset ovat vain makean perään ja haluaisivat ulos haistelemaan luonnon tuoksuja, hän kertoo.
Nykyään tilalla tuotetaan vuosittain 50–60 tonnia hunajaa, josta noin 10 prosenttia on oman tilan hunajaa. Loput hunajamääristä menevät lähemmäs 50:lle hunajantuottajalle, jotka tuovat omat hunajakennonsa Marbackaan lingottavaksi. Tilalla valmistetaan myös erilaisia varusteita ja tarvikkeita mehiläisten hoitoa varten, joita myydään omassa nettikaupassa lähetettäväksi ympäri maata. Marbackan omaa hunajaa löytää puolestaan monesta putiikista Loviisan ja Porvoon alueella, sekä tuttuun logoon saattaa törmätä vaikkapa Savoy-ravintolan tai Saint George-hotellin aamiaispöydissä.
– Enpä minä oikeastaan tiedä, mikä meidän hunajassa on. Mutta he ovat todenneet sen hyväksi. Hyvä niin, Bruce nauraa.
Kesä on Marbackassa vuoden kiireisin aika, mutta talven tullen saa tilalla olla itsekseen. Kun kesäpäivät täyttyvät asiakaspalvelusta, alkavat talviaamut talon lämmittämisellä. Pimeänä vuodenaikana aikaa liikenee paremmin myös kylän tapahtumissa käymiseen.
– Toki tapahtumissa haluaa olla mukana, aina kun ehtii. Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa ja tiedetään, mitä muut puuhailevat. Täällä eletään sovussa ja muita on mukava nähdä.
Teiraksen tila
Muutaman pellon päässä Marbackan hunajatilalta löytyy Nybondas-suvun kotitila, jossa kasvaa Teiras Herefordin lihakarja. Teiraksella on pitkät perinteet: tila on perustettu vuonna 1782, jota nyt pitää suvun yhdeksännen sukupolven edustaja Ted Nybondas. Nybondas on asunut samoilla kulmilla koko elämänsä ja otti tilan haltuun vuonna 2005.
– Ne jotka ovat syntyneet Liljendalissa, pysyvät aina sellaisina. Ihmiset täällä ovat lämpimiä ja ystävällisiä, he puolustavat omaa porukkaansa. Tämä on hyvä paikka asua, Nybondas hymyilee.
Vanha kotitila on nähnyt monenlaisia asukkeja ja vuonna 2007 lihakarja saapui tilalle neljän lehmän muodossa. Siitä asti toiminta on laajentunut 80 eläimeen.
– Lehmät kasvavat täällä aivan vasikasta aikuiseksi. Kaikki ovat Hereford-rotua, joka tunnetaan rauhallisuudestaan. Ne ovat sympaattisia ja niihin tykästyy helposti. Eikä ne tarvitse kuin päästää ulos, niin ne hoitavat luontoakin samalla, Nybondas kertoo.
Jokaisella eläimellä on oma persoonansa ja nimensä. Joka aamu yksi samainen neiti tulee tervehtimään aamupalan yhteydessä. Pienenä tuttipullosta ruokittu sonni puolestaan laittaa pään olkapäälle rapsutusten toivossa. Eläimet vaativat huolenpitoa ja läheisyyttä, eikä ole mikään ihme että työpäivät venyvät usein 14-tuntisiksi. Onneksi tilaa ympäröi lähisuku ja onpahan kotiseudulta löytynyt myös nuori kesäapulainen. Myös Mia-vaimo ja perheen kaksi lasta ovat mukana töissä.
– Sen olen oppinut että en pakota lapsia näihin töihin, sen on oltava vapaaehtoista. Mutta he ovat olleet mielellään mukana auttamassa. Lisäksi omat vanhemmat ovat myös välillä mukana. Kaikille riittää hommia, Nybondas kertoo.
Muiden töiden lisäksi Nybondakset ovat ahkeria kauppiaita. Loviisan keskustasta löytyy Mian oma sisustusliike Mias. Lisäksi omalla tilallaan he pitävät pientä puotia, josta Teiraksen lihaa voi ostaa.
– Pidämme kauppaa perjantaisin ja lauantaisin auki, muista ajoista voi soittaa suoraan minulle. Ja kaupan ollessa auki täällä on aina tarjolla kahvia ja pullaa!
Koko kylän olohuone
Café Liljassa hektinen lounasaika on hiljentynyt. Päivittäin lounasta odottaa jopa 200 kurnivaa vatsaa, puhumattakaan vähittäistavarakaupan pyörittämisestä. Iltapäivällä talo ei kuitenkaan täysin tyhjene, sillä omistajapariskunta Jenny Meron ja Petri Korhosen seurana on aina tuttuja kanta-asiakkaita. Paikka kun on todettu hyväksi kahvitteluun, ruokailuun ja kuulumisten vaihtoon.
– Lilja on kokoontumispaikka. Tämä on olohuone, eräänlainen toinen koti ja se on minusta ihanaa. Jos on yksinäinen, täällä olet osa meidän perhettä, Jenny kertoo.
Vuosi sitten Café Liljaan etsittiin uusia omistajia. Jenny ja Petri tarttuivat kahvila-ravintolan vetovastuuseen.
– Tämä sattui hyvään saumaan. Palasin hoitovapaalta työelämään ja kaipasin jotakin uutta. Kun kuulimme tästä mahdollisuudesta, ajattelimme että miksipä ei, Jenny kertoo.
Täysin uusia Liljendalilaisia he eivät kuitenkaan ole. Petri on kotoisin Liljendalista ja Jenny muutti alueelle Porvoosta vuonna 2013. Suomenkieliselle Jennylle on Liljendalissa asuminen ollut pieni kielikylpy. Café Liljassa ruotsi tarttuu onneksi melkein itsestään.
– Moikkaamiskulttuurin oppimiseen sinulla taisi mennä kyllä hetki. Täällä kun kaikille moikataan, tunsitte tai ette! Petri nauraa.
Suunnitelmia tulevaisuuden varalle on paljon ja ensimmäiset maistiaiset suuremmista tapahtumista on jo saatu. Vaikka ensimmäisessä vuodessa on ollut haastetta, on Liljassa pidetty hauskaa.
– Meillä on hyvä porukka, jota ilman tämä ei olisi mitään. Asiakkaat ovat myös aivan ihania. Mitä tulee tulevaisuuteen ja etenkin ruokapöydän sisältöön, kaikki toiveet kuunnellaan. Ihmisille me tätä teemme.
“Tämä on se paras paikka”
Liljendalin Mickelspiltomissa asuva Hillevi Fransman on juuri jäänyt eläkkeelle. Käsillä ovat kuitenkin kiireiset päivät, sillä pihalla odottava asuntoauto pääsee pian tien päälle.
– Olemme molemmat mieheni kanssa eläkkeellä ja on ihanaa ettei tarvitse juosta kellon perässä. Päätimme lähteä nyt pohjoiseen, kierrellen pienempiä teitä, Fransman kertoo.
Vaikka elämässä reitti on vaihdellut paikkakunnalta toiselle, on hän lopulta palannut aina kotiseudulle Mickelspiltomiin. Synnyinkoti löytyy tien toiselta puolen ja oma sisko asuu naapurissa. Nykyisessä asuintalossaan Fransman on lapsuudessaan käynyt leikkimässä ja kuuntelemassa tarinoita vanhemmalta polvelta.
– Palasin Mickelspiltomiin 20 vuotta sitten. Tämä on se paras paikka. Kun lähtee kilometrejä laskemaan, on tämä loppujen lopuksi hyvin lähellä kaikkea, hän kertoo.
Palattuaan seudulle Fransman lähti heti mukaan kyläyhdistyksen toimintaan. Puheenjohtajana hän toimi 10 vuotta.
– Näin pieneksi kyläksi täällä on aktiivinen meno, täältä löytyy paljon. Ei ole tunnetta, että kylä olisi kuolemassa. Täällä kaikkia autetaan ja toisista pidetään huolta, Fransman hymyilee.
Kokin töiden ohella on hän aina ollut myös aktiivinen kulttuuriharrastaja. Kokemusta on kerääntynyt 40 vuotta Lovisa Folkdansissa, sekä monista kesäteatteriprojekteista Lurensissa. Kansantanssin parissa Fransman on kiertänyt maailmaa aina Berliiniä ja Walesia myöten.
– Tanssi on todella tärkeää. Olen neljänä iltana viikossa mukana erilaisissa tanssiryhmissä. Se on aina ollut minulle henkireikä, että saa jumppaa, Fransman kertoo.
Harrastamisen ja erilaisten esiintymisten lisäksi on Fransman toiminut myös opettajan tehtävissä ruotsinkielisen kansalaisopiston puolella. Juuri nyt ei kuitenkaan ole luvassa säännöllisiä opetustunteja.
– Pidän musiikista ja tanssista, se on ihanaa. Mutta nyt on monta projektia omassa tanhuporukassa. Sitä paitsi, nyt on reissun aika!
Teksti ja kuvat: Fanni Fagerudd