Kappelinpuiston kupeessa

Lotta Punkanen osti unelmakodin Kappelinpuiston kupeesta. Jouluna lasitetulle parvekkeelle koristellaan kaunis joulukuusi.

Lot­ta Punkasen vas­ta­hanki­tun kodin olo­huoneeseen tul­vii val­oa ja rauhaa suurista ikkunoista. Ikkunoiden takana on kau­ni­isti sis­ustet­tu iso lasikuisti. Upean Kap­pelin­puis­ton puut alka­vat jo leiskua syksyn väreis­sä, vaik­ka vielä muut­to­hetkel­lä se väreili syvän vihreänä. Kau­nis kak­sio sijait­see korkeal­la Puis­tokadul­la, ja parvek­keelta voi ihail­la myös puiden lomas­sa luik­ertel­e­vaa lam­pea.

– Pelkästään veden näkem­i­nen tuo hyvän olon. Puis­ton lam­mel­la on min­ulle suuri merk­i­tys. Aamuisin istun parvek­keel­la juo­mas­sa teetä ja naut­ti­mas­sa aamu­palaa. Aika har­voin olen syönyt keit­tiössä, Lot­ta hymy­ilee.

Lot­ta ker­too ole­vansa tark­ka sis­us­tuk­sen esteti­ikas­ta. Maku­uhuone on valkoinen, ja myös olo­huoneeseen tulee pääosin vaalei­ta väre­jä. Yksi seinä saa tosin voimakkaam­man värisen muraalin.

– Sis­us­t­a­mi­nen on vielä kesken. Haen asun­tooni har­mo­ni­aa, Lot­ta kuvailee.

Suuren parvek­keen toises­sa päädyssä on rivi lamp­pu­ja, jot­ka lois­ta­vat pehmeää ja him­meää val­oa illan pimen­nyt­tyä. Kun sisko tuli käymään Lovi­isas­sa, hän pääsi myös saunaan Lotan saunavuorol­la. Saunan jäl­keen hän istahti sohvalle.

– Tältä var­maan näyt­tää taivaas­sa! Onhan se ihmeel­listä, että myöhään syksyl­lä voi istua parvek­keel­la ja ihail­la maisemia.

Ihana ilta-aurinko

Lot­ta on syn­tyjään kou­volalainen, mut­ta mieltää itsen­sä ainakin tois­taisek­si helsinkiläisek­si, onhan hän asunut pääkaupungis­sa yli puo­let elämästään. Lovi­isaan hän muut­ti Helsin­gin Kallion kaupungi­nosas­ta. Se on tun­net­tu värikkäästä elämästä, baareista, kahviloista, city-ihmi­sistä ja laita­puolen kulk­i­jois­takin.

Lot­ta on opiskel­lut ja työsken­nel­lyt ulko­mail­la, joten eri­laiset kult­tuu­rit ja kaupunkiym­päristöt ovat tulleet tutuik­si. Mik­si juuri Lovi­isa?

– Työsken­te­len it-alan fir­mas­sa, ja meillekin tuli koro­nan takia etä­työ­su­osi­tus maalisku­us­sa. Kun Uuden­maan rajat sul­jet­ti­in, lähdin van­hempi­eni luokse Kou­volaan evakkoon. Pieni yksiö Kallios­sa ison koiran kanssa olisi pian alka­nut tun­tua liian ahtaal­ta. Suh­tauduin rajoituk­si­in vakavasti.

Haaveista tot­ta

Lot­ta ker­too haaveilleen­sa pitkään kodista Lovi­isas­sa.  Kaupunki­han sijait­see juuri sopi­vas­sa paikas­sa, eikä mat­ka lähitöi­hin Helsinki­in tun­tunut liian pitkältä. Kiva vuokra-asun­to löy­tyi Suo­la­to­ril­ta Bistro Can­torin tiloista. Lot­ta muut­ti asun­toon toukoku­un lop­ul­la. Kesäl­lä hän naut­ti uin­ti­hetk­istä Pla­ge­nil­la ilta-auringon val­os­sa.

– Kävelin tai pyöräilin ran­nalle, jol­la ei enää iltaisin ollut juuri lainkaan mui­ta. Tun­tui, että min­ul­la on oma pri­vaat­ti­ran­ta. Meri on kau­nis, ja min­ulle arjen esteti­ik­ka merk­it­see paljon. Että on kau­nista ympäril­lä, hän pohtii.

Vaik­ka Lot­ta on tot­tunut kaupun­gin kuhi­naan ympäril­lään, hänestä alkoi tun­tua, että kesäaikaan Suo­la­to­ril­la oli kuitenkin välil­lä vähän turhankin eläväistä. Taval­laan toki asum­i­nen Suo­la­to­ril­la oli pehmeä lasku pikkukaupunkielämään Kallion syk­keen jäl­keen.

– Muutet­tuani Suo­la­to­rille en vielä tien­nyt, jäisinkö Lovi­isaan kesän jäl­keen tai vaik­ka joulu­un asti. Lop­pukesästä huo­masin viihtyväni hyvin, mut­ta halusin kuitenkin enem­män rauhaa ja yksi­ty­isyyt­tä.

Tal­ven ihmemaa odot­taa

Lot­ta alkoi kat­sel­la myytäviä asun­to­ja Lovi­isas­sa. Olisiko sit­tenkin järkevää ostaa oma asun­to vuokran mak­samisen sijas­ta? Lovi­isan hin­tata­sokin on huo­mat­tavasti mata­lampi kuin Helsin­gin.

Pian unel­makämp­pä löy­tyi, ja Lot­ta muut­ti keskus­taan elo-syysku­un tait­teessa.

– Van­hempani ovat käyneet tääl­lä paljon use­am­min kuin he kävivät luo­nani Helsingis­sä. Ystävät tule­vat myös mielel­lään ja jäävät yök­si. Näin tapaamiset ovat pitem­piä ja kiireet­tömämpiä.

Nyt Lot­ta on opin­to­va­paal­la, joten hänel­lä on aikaa hengähtää ja naut­tia Lovi­isan kauneud­es­ta ennen kuin työt taas aikanaan Helsingis­sä jatku­vat. Hän on sopeu­tunut hyvin pikkukaupun­gin rauhal­lisem­paan syk­keeseen.

– Kaik­ki palve­lut ovat lähel­lä. Ihan ensim­mäisek­si han­kin kir­jas­toko­rtin, jota olenkin käyt­tänyt ahk­erasti. Paikalli­nen eloku­vateat­teri Mar­i­lyn on hieno! Min­ul­la on myös kansalaisopis­ton vuosiko­rt­ti, ja olen ilmoit­tau­tunut monille kurs­seille. Osal­lis­tun myös joogatun­neille, Lot­ta luet­telee.

Pitkät lenkit koiran kanssa vievät eri puo­lille kaupunkia ja sen laito­ja. Ja jos puis­tossa joskus tenut­taa muu­ta­ma hem­mo, hekin ter­ve­htivät ystäväl­lis­es­ti. Joskus viereisen koulun oppi­laat pysähtyvät puis­toon hen­gaile­maan.

– Rauhal­lista on. Mitä nyt joku moporem­mi joskus ajaa ohi. Mut­ta sehän kuu­luu pikkukaupun­gin arkeen.

Tal­ven tuloa Lot­ta hie­man jän­nit­tää, sil­lä hän ei ole pimeän ajan ystävä. Isos­sa kaupungis­sa on aina elämää ja tapah­tu­mia sekä run­saasti keino­val­oa. Sik­si Lot­ta toivoo lumista talvea.

– Että Lovi­isa olisi sel­l­ainen tal­ven ihmemaa, hän haaveilee.

Oman ihmemaansa hän aikoo tehdä isolle parvek­keelleen, nyt kun siihen on mah­dol­lisu­us.

– Aiem­mis­sa kodeis­sani min­ul­la ei ole ollut jouluku­us­ta. Nyt lai­tan sen val­oi­neen parvek­keelle ja nautin joulun tun­nel­mas­ta.

Tek­sti Rei­ja Kokko­la  Kuvat Vir­pi Lehti­nen