Ihmiset, Kulttuuri

Intohimoinen keräilijä löysi Loviisan sielun

19.12.2016
Intohimoinen keräilijä Eddie Bruce

Eddie Bruce on syven­tynyt kotikaupunk­in­sa his­to­ri­aan ja ihmisi­in van­ho­jen val­oku­vien, kaitafilmien ja esinei­den kaut­ta.

 

Eddie Bruce, suun­nilleen kaik­ki lovi­isalaiset tun­te­vat sin­ut into­hi­mostasi keräi­lyyn. Kuin­ka laa­ja kokoel­masi on?

– Kun kerään kaikenikäisiä jut­tu­ja ja älyt­tömyyk­siäkin liit­tyen Lovi­isaan, niin on mah­do­ton­ta sanoa kuin­ka paljon on mitäkin. Kerään­hän esineitä, pieniä ja vähän isom­pia, doku­ment­te­ja, kir­jal­lisu­ut­ta, val­oku­via, postiko­rt­te­ja ja negati­ive­ja. Niin san­ot­tua lovi­isalaista cin­derel­laa edus­tavia main­oskyniä on nelisen­sa­taa eri­laista, tuli­tikkuetiket­te­jä jokunen sata, fir­mo­jen eri­laisia fir­makuo­ria sato­ja, paikallis­ten fir­mo­jen lasku­lo­makkei­ta eri aikakausil­ta tuhan­sia…

 

Paljonko ne vievät tilaa?

– Osa Lovi­isa-kohteista on asun­non puolel­la ja toinen osa ”stu­dios­sa”, jos­sa on noin 20 neliötä – myös kaiken­laista ”hävitet­tävää” rompet­ta. Pelkkiä Lovi­isa-aiheisia negati­ive­ja on muu­ta­ma kymme­nen isoa laatikol­lista.

 

Miten noin laa­jaa kokoel­maa voi ylipäätään hal­li­ta, vai voiko?

– No ei voi. Elämä ei tule valmi­ik­si tältä osin. Himok­eräil­i­jöi­den yhteinen ja jatku­va ongel­ma on uudelleen­jär­jeste­ly ja uudelleen­jär­jeste­ly ja uudelleen­jär­jeste­ly. Siinä välis­sä ker­tyy laatikoit­tain han­kit­tua tavaraa mitä ei ehdi käy­dä läpi. Pitää vain tode­ta, ettei sitä onnel­lisem­mak­si tule pyyhkimäl­lä pölyjä tai miet­timäl­lä näitä asioi­ta sen enem­pää.

 

Mon­tako tun­tia saatat päivässä keskit­tyä kuvien ja keräi­lyesinei­den tutkimiseen?

– Nykyään vähem­män kuin ennen, vaik­ka olen eläk­keel­lä. Liekö nykyään 4–5 tun­tia päivässä?

 

Miten yksinäistä puuhaa keräi­ly on? Vai liit­tyykö siihen yhteisöl­lisyyt­tä?

– Sekä että! Yksin sitä duu­naa niitä kohtei­ta, mut­ta koko ajan ollaan yhteyk­sis­sä mui­hin keräil­i­jöi­hin. Parhaim­mil­laan min­ul­la oli pos­ti­tus­listal­la kir­je­pos­ti­aikaan pitkälti yli kak­si­tuhat­ta osoitet­ta. Ennen net­tiä fyy­siset tapaamiset oli­vat hyvin tärkeitä, ker­ho­ta­paamisia oli neljä ker­taa kuukaudessa, lisäk­si matkustet­ti­in tapah­tu­mi­in naa­purikaupunkei­hin Kotkaan, Lah­teen, Kou­volaan, Por­vooseen ja Helsinki­in. Edelleen haetaan täy­den­nys­tä samoil­la tavoil­la, mut­ta rin­nalle on tul­lut jokapäiväi­nen net­ti, meilit, face­book jne.

 

Onko jokin kuva tai esine sin­ulle eri­tyisen rakas?

– Rakkai­ta on paljon, men­nei­den aiko­jen kuvat kyl­lä ykkösenä. Hyvin rakas on esimerkik­si kokoel­ma esi­fi­la­teel­isia kir­jeitä Lovi­isas­ta 1750-luvul­ta 1850-luvulle, samoin kaikenikäiset puhe­lin­luet­telot!

 

Siin­teleekö jokin val­oku­va vielä haaveis­sasi?

– Toivon, että löytäisin vielä uusia talo- ja katunäkymiä, joi­ta en ole aikaisem­min näh­nyt ja kuvia myöhem­min pure­tu­ista raken­nuk­sista. ”Kadon­neet näkymät” ovat ikuinen haaveeni, myös ne talot, jot­ka ovat sijain­neet sel­l­ai­sis­sa paikois­sa mis­sä niiden kuvaami­nen on ollut sen ajan välineil­lä vaikeaa ellei mah­do­ton­ta. Lisäk­si toivon löytäväni kuvia, jot­ka on otet­tu erikoi­sista kuvakul­mista, sil­lä mon­et raken­nuk­set on kuvat­tu yhdestä ja samas­ta kul­mas­ta.

 

Mitä Lovi­isa-aiheiset van­hat val­oku­vat, kor­tit ja kaitafilmit sin­ulle ker­to­vat Lovi­isas­ta ja lovi­isalai­sista?

– Niitä tutkies­sani min­ulle tulee aina mieleen aja­tus, että saman­laisia ihmisiä ne ovat olleet kuin mekin – he ovat vain eläneet eri aikaa. Elämä oli ennen hyvin värikästä, paljon monipuolisem­paa kuin yleen­sä kuvitel­laan.

 

Mitä eri­ty­istä olet oppin­ut keräi­lyn kaut­ta?

– Konkreet­tis­ten doku­ment­tien, tavaroiden ja esinei­den keräi­ly on se ykkösa­sia keräil­i­jälle. Kaik­ki se mitä oppii, tulee sivu­tuot­teena. Siinä sivus­sa saa tietoa esimerkik­si siitä, mil­loin ja mis­sä joku fir­ma toi­mi, mitä se möi tai valmisti.

 

Minkälaisen ”palkin­non” keräil­i­jä saa työstään?

– Palkin­nos­ta on ival­lis­es­ti san­ot­tu, että keräil­i­jä on kiihkeim­mil­lään juuri ennen kuin hän saa han­kit­tua jotain omak­seen. Kuvat maisemista ja ihmi­sistä, laskut ja doku­men­tit kau­pankäyn­nistä enti­saikoina ja esineet ovat anta­neet itsel­leni tun­teen, että kuu­lun tähän his­to­ri­al­liseen paikkaan.

 

Mitä olet oppin­ut lovi­isalaisu­ud­es­ta, vai voiko sel­l­ais­es­ta puhuakaan?

– Olen oppin­ut arvosta­maan enti­saiko­jen ihmis­ten aikaansaan­nok­sia. Lovi­isa on ollut värikäs, kan­sain­vä­li­nen ja mie­lenki­in­toinen kaupun­gin perus­tamis­es­ta asti, kak­sikieli­nen kaupun­ki, jos­sa on elet­ty aina sovus­sa, sisäl­lis­so­ta-vai­het­ta luku­unot­ta­mat­ta.

– Halu­an viita­ta myös monien tun­temaan ja Lovi­isas­sa opet­ta­janakin toim­i­neeseen Olle Siréni­in. Hän korosti, että Lovi­isas­sa ei röy­his­tel­lä. Lovi­isalais­ten asenne on aina ollut vaa­ti­ma­ton, myös tapa puhua ”no – gan­s­ka bra” tai ”kyl­lä se vält­tää” -tyyli­in, vaik­ka olisi tehty jotakin älyt­tömän suur­ta ja merkit­tävää.

– Olle Sirén viit­tasi jos­sakin yhtey­dessä myös keski­aikaiseen isländ­s­ka sagor -kir­jal­lisu­u­teen ja veti laveasti yhtäläisyys­merk­it itäu­us­maalaiseen vaa­ti­mat­to­muu­teen, under­state­ment-asen­teeseen, uhoamisen vas­tako­htana. Eikä vaa­ti­mat­to­muus täl­löin tarkoi­ta samaa kuin heikko itse­tun­to, päin­vas­toin.

 

eddie_2

 

Val­oku­vakavalka­di vail­la ver­taa

Kuningattarenkadul­la, kaup­pakeskus Gal­ler­ian ikku­nas­sa voi ihastel­la Eddie Bru­cen val­oku­va-ark­iston aartei­ta eli lovi­isalaiselämää Aatos Åkerblomin, Jor­ma Har­jun, Got­tfried Sirénin ja myös Bru­cen itsen­sä kuvaam­i­na. Ros­vall, eli Veikon kone, kokosi kuvat kaikkia lovi­isalaisia ilah­dut­tavak­si esi­tyk­sek­si. Kiitos Eddie & Rosvall&Co!

 
 

Tästä kaik­ki alkoi

Eddie Bru­cen keräi­lykip­inä syt­tyi jo pikkupoikana.

– Kun olin seit­semän van­ha, sain siskoltani pos­timerkkikokoel­man joul­u­lah­jak­si. Kaiken­laiset muutkin pikku jutut kiin­nos­ti­vat. Keräsin tuli­tikkura­sioi­ta ja tupak­ka-aske­ja katu­jen var­sil­ta. Tutkin niitä suurel­la mie­lenki­in­nol­la, mut­ta en aluk­si säi­lyt­tänyt pitem­pään.

Ensim­mäi­nen virstan­pylväs keräil­i­jä­nalun ural­la tuli eteen 16-vuo­ti­aana, kun Eddie sairas­tui vakavasti.

– Olin eristyk­sis­sä, ja suun­nilleen ain­oan kos­ke­tuk­sen ulko­maail­maan tar­josi Pos­timerk­ki-lehti, jos­sa julka­isti­in vai­h­toil­moituk­sia. Lähetin kir­jeitä ja oli kiva vas­taan­ot­taa kir­jeitä. Vai­h­ta­mal­la pos­timerkke­jä pysyin elämän­lan­gas­sa kiin­ni.

Vähän myöhem­min van­hat purku­talot osoit­tau­tu­i­v­at nuorelle miehelle aar­rekam­mioik­si.

Eddie Bruce muis­taa, miten esimerkik­si Östra Nylandin van­ha pain­o­ta­lo puret­ti­in Itäisel­lä Tul­likadul­la.

– Kaiken­laiset pikku esineet, kor­tit, paper­it ja kir­jekuoret lensivät ympäri­in­sä, ja minä kävin dyykkaa­mas­sa niitä koulumatkan var­relta.

 
 

Tek­sti Sep­po Iisa­lo  Kuva Janne Lehti­nen

3
Pikkukaupunki

Smås­tad­sliv muis­tikir­ja, 8 e
Puu­tarhurin tai muun haaveil­i­jan muis­tikir­ja.

 

Pil­low Case x Smås­tad­sliv -essu, 30 e
Vir­pi Lehtisen valmis­ta­ma puu­tarhaes­su kier­rä­tyskankaista, kuosi vai­htelee.

 

Tilaus: toimitus@pikkukaupunki.fi
Hin­ta sisältää postiku­lut