Kulttuuri

Forsius — Oman aikansa freelancer

27.11.2018
Sigfrid Forsius sarjakuvassa

”Hän oli ihmisenä kuin pyrstötähti ja pyör­re­myrsky yhdessä henkilössä. Lop­u­ton tutkimus­matkail­i­ja, etsi­jä, tiedemies ja kynt­tilää molem­mista päistä polt­ta­va, utelias ikili­ikku­ja, alati uuden etsi­jä ja kek­si­jä. Aivan jär­jet­tömän mie­lenki­in­toinen ja van­git­se­va hah­mo”, taiteil­i­ja Kati Rapia ker­too silmät innos­ta säihkyen uusim­man kir­jansa päähenkilöstä Sigfrid Aron For­siuk­ses­ta

For­sius tuli tun­netuk­si kirjailija–teatteriohjaaja Juha Hurmeen Fin­lan­dia-palk­i­tus­ta Nie­mi-kir­jas­ta, ja Hurme  pyysi Rapi­aa tekemään tästä hah­mos­ta kanssaan kir­jan. 

– Yhteistyömme toi­mi saumat­tomasti. Juha teki taus­tatyön, ja häneltä sain fak­tat ja värssyt. Minä loin hah­mon, tein käsikir­joituk­sen ja sar­jakuvitin tari­nan. Esitin työni Juhalle, ja hän kan­nusti eteen­päin. 

 

Tutk­i­jan tau­ti iski

Kati Rapia ei ihan heti osaa sanoa, mikä oli työssä mie­lenki­in­tois­in­ta. Erikoinen käsikir­joit­tamisen ja työsken­te­lyn tapa ja pros­es­si? Vai itse For­sius-hah­mo? Tai ehkä sit­tenkin Jäämeri-ekskur­sio… 

Katin ker­to­muk­ses­sa aika, paik­ka, päähenkilöt ja läh­estymistapa heit­tävät kuperkeikkaa iloises­sa seka­sor­rossa.

– Löysin uuden käsikir­joit­tamisen tavan, ja samal­la min­u­un iski ”tutk­i­jan tau­ti”. Yhtäkkiä tun­tui siltä kuin kaik­ki liit­ty­isi kaik­keen ja kitey­ty­isi juuri tähän tari­naan, jota olin tekemässä. 

– Kir­jan työstämi­nen oli todel­la inten­si­ivi­nen faasi. Työryt­mi oli läh­es hengästyt­tävä. En pitänyt lep­otauko­ja, ja koko ajan tuli paloi hän­nän alla ja päässä. For­sius oli ker­ta kaikki­aan niin karis­maat­ti­nen hah­mo, että hän vei täysin mukanaan, Kati Rapia ker­too. 

Työ alkoi syksyisel­lä ekskur­si­ol­la Jäämerelle, For­siuk­sen jalan­jäljis­sä tietysti. Sinne Rapia lähti kah­den kol­le­gansa, eli Ilona Valkosen ja Pia Sirénin kanssa, tutkimus­matkalle ja hah­mo­ja luo­maan. 

– Täl­lä retkel­lä elin ja hen­gitin For­siuk­sen eläväk­si hahmok­si tähän päivään ja tule­vaan sar­jaku­vaan. Se oli hieno alkusysäys työlle. Matkan jäl­keen teema sai kehit­tyä ja kas­vaa päässäni. 

 

 

Kir­ja piir­tyi sivun päivä­vauhdil­la

Sar­jaku­van käsikir­joi­tus ja piirtämi­nen kulki­vat rin­nakkain. Rapia aloit­ti työn tam­miku­us­sa, ja viimeisen sivun hän piir­si heinäku­un lop­ul­la. Noin 150-sivuinen kir­ja piir­tyi sivun päivä­tah­tia. 

– Pidin juo­nen koko ajan itsel­lenikin avoime­na, jot­ta saa­toin kär­simät­tömänä ihmisenä viihdyt­tää itseäni oma­l­la työl­läni. Työn on olta­va min­ulle kuvan­tek­i­jänä mieluisaa. Muu­toin voi käy­dä niin, että työ jää ain­oak­si arvok­si etkä ikinä tiedä, miel­lyt­tääkö se jotaku­ta muu­ta. Piirsin käsikir­joituk­seni luet­tavak­si niin hyvin kuin vain osasin ja saa­toin. Ase­tan oman työni riman aina hyvin korkealle, Rapia sanoo. 

Kir­jas­sa onkin läh­es hengästyt­tävä ryt­mi, pitkästymään ei totis­es­ti pääse, nau­ra­maan sitäkin enem­män – ihan jo herkullisen kek­seliäälle kielelle ja kuville. 

 

 

Oman aikansa free­lancer

Sigfrid Aro­nius For­sius virui vuoroin vanki­las­sa ja oli vuoroin korkeis­sa virois­sa. Hän tut­ki muun muas­sa tähti­ti­eteitä ja kir­joit­ti luon­non­ti­eteel­lisen yleis­teok­sen Phys­i­ca, työsken­teli pap­pina, virkamiehenä, pro­fes­so­ri­na, tähti­ti­eteil­i­jänä, tutkimus­matkail­i­jana, kar­toit­ta­jana, almanakan laati­jana ja ennus­ta­jana. 

– San­o­taan, että vierivä kivi ei sam­maloidu. For­siuk­sen kohdal­la se piti hyvin paikkansa. Hän eli peräti 74-vuo­ti­aak­si, mikä oli hieno saavu­tus ottaen huomioon, että hän eli 1500-luvul­la. Elan­ton­sa For­sius han­k­ki nykyaikaises­ti pätkätöil­lä, ja hän oli Suomen ensim­mäi­nen free­lancer. Ehkä häneen oli sik­sikin niin help­po samais­tua, Rapia nau­rah­taa.  

 

 

Hän halusi tietää kaiken

For­sius halusi tietää kaikesta kaiken maan ja taivaan välil­lä: min­er­aaleista huna­jan koos­t­u­muk­sen ja Ket­tu Repo­laisen kaut­ta enkelei­hin ja taivaan merkkei­hin. Ja vaik­ka uskon­to ja Raa­mat­tu hei­jas­tu­i­v­at For­suk­sen tieteel­liseen työhön, hän oli tarpeek­si mod­erni ymmärtääk­seen, että tieteen tehtävänä on UUDEN tiedon han­kkimi­nen — ja ääreel­lisyy­den myön­tämi­nen, että kaikkea emme sit­tenkään tiedä. 

Täysin toisin kuin aikalaisen­sa, ret­telöit­si­jän maineestaan huoli­mat­ta For­sius hyväksyi myös use­ampia näkökul­mia. Hänen suuri merk­i­tyk­sen­sä onkin juuri use­ampi­en käsi­tys­ten esit­telem­i­nen sivistyneistölle kir­joituk­sis­saan. — Kati Rapia

 

TaM Kati Rapi­alle on 27.11.2018 myön­net­ty Taiteen edis­tämiskeskuk­sen sarjaku­vataiteen val­tion­palk­in­to. 

 

 

Tek­sti: Päivi Ahvo­nen

0
Pikkukaupunki