Ihmiset, Lifestyle

Elämää Villa Unelmassa

29.5.2018

Maria ja Mika Kalmi muuttivat Loviisan maaseudun rauhaan Porvoon vanhan kaupungin vilskeestä. He ovat remontoineet rakkaudella – ja lähes nollabudjetilla – vanhaa taloaan. Taiteellinen pariskunta on löytänyt elämäänsä rauhan monen rikkonaisen vuoden jälkeen.

 

Aitauksen takaa kuuluu vaativaa määkimistä. Siellä kolme uteliasta lammasta toitottaa, että nyt tuli pihaan joku outo tyyppi. Kopina kumpuaa maasta, kun lampaat juoksevat tervehtimään.

Voisikohan tuota lehtiötä vähän haukata, tai koltunhelmaa? Yksi lampaista hamuilee ahneesti kengännauhojani. Maria ja Mika Kalmin poika, kymmenvuotias Sirius tulee apuun. Siriuksella on kauraa lampaita varten, ja ne lähtevätkin innokkaasti appeen perään.

 

Kaikella on tarkoituksensa

Villa Unelman pihapiiri on ihastuttava. Luonto ympärillä sekä pihan puut ja pensaat saavat rönsyillä ihan itsekseen kaikessa rauhassa. Vieressä kulkee pieni joki. Lähde pulppuaa talvellakin. Taustalla on peltomaisemaa silmän kantamattomiin. Sisäistä rauhaa hakemaan tulleet Maria ja Mika Kalmi ovat löytäneet oman paratiisinsa.

– Kun muutimme tänne, menin ensimmäisen kuukauden ajan joka ilta joen ääreen ja tein tulet. Siinä sitten istuskelin. Tämä miljöö veti hiljaiseksi, Mika kertoo.

Talon löysi Maria toissa vuonna. Hän katseli myynti-ilmoituksia ja huomasi Villa Unelman. Hän tuli ensimmäisen kerran yksin katsomaan paikkaa. Oliko tämä siis klassinen ”se on siinä!” -kokemus?

Ei ollut. Maria ajoi Lapinjärventietä harmitellen sen kuoppaisuutta. Talon kuntokin mietitytti. Toisaalta he olivat tulleet sellaiseen elämäntilanteeseen, että maaseudun rauhaan oli päästävä.

– Uskomme siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja ajatuksilla on voimaa. Me ikään kuin tilasimme mielessämme itsellemme maata. Ja tässä sitä nyt oli tarjolla, Maria nauraa.

Tilaa todellakin on. Maria ja Mika eivät edes tiedä, kuinka paljon neliöitä heillä on nyt käytössään. Eihän sillä ole merkitystä, kunhan kolmihenkisellä perheellä on hyvä olla. Niin, ja tietenkin koiralla, kahdella kissalla, kymmenellä kanalla sekä kukolla. Unohtamatta tietenkään lampaita.

 
 

 

 

 
 

Ihmisiä ikkunan takana

Vielä kesällä 2016 Maria ja Mika asuivat Porvoon vanhassa kaupungissa vuokra-asunnossa. Talo sijaitsi arvostetulla ja idyllisellä Kirkkokadulla. Ehkä elämä sitä olikin, idylliä – ainakin alkuun.

Isossa vanhassa talossa oli myös molempien työtilat, joten elämä oli tiiviisti Kirkkokadulla. Liikenne jyräsi aamusta iltaan mukulakivillä. Ihmisvilinää riitti ikkunoiden takana. Ohikulkijat katselivat suoraan ikkunoista sisään. Kun Maria ja Mika avasivat oven, he näkivät japanilaisia turisteja ihmettelemässä pihalla. Tilanteiden absurdiutta ei alkuun edes tajunnut. Ensin se melkein nauratti.

– Ei sitten enää myöhemmin. Asuminen Porvoon vanhassa kaupungissa oli erittäin levotonta. Ahdistuimme liikenteen määrästä, metelistä ja siitä, että kotiimme tuijotettiin, he kertovat.

 

Inspiroiva ja rauhoittava ympäristö

Syntyi ajatus tilasta ja rauhasta. Voisimmeko sittenkin asua maalla? Siriuksen koulunkäyntikin mietitytti. Siihen asti hän oli käynyt Steiner-koulua. Nyt pitäisi siis mennä ”normikouluun”.

– Ajattelimme kuitenkin, että se voi sopia ihan hyvin Siriukselle.

Maria on ammatiltaan valokuvaaja. Hän järjestää myös erilaisia henkisiä kursseja. Yleensä valokuvaussessiotkin alkavat meditaatiolla. Ensin hän pohti, miten asiakkaat löytävät tiensä Skinnarbyn perukoille. Toisaalta hän näki sen, että ympäristö on inspiroiva, mutta samalla sopivan rauhoittava. 

Mika on ollut muusikko – aina, kuten hän sanoo. Vapaa työ mahdollistaa asumisen vaikka pellon laidassa. Kun hän näki tulevan kotinsa, hänelle avautui mahdollisuus rakentaa studiokin.

– Paljon on siitä kiinni, näkeekö ympärillään mahdollisuuksia vai vaikeuksia.   

Nyt Mikalla on talon yläkerrassa ”täysverinen” studio. Siellä syntyy musiikkia omilla ehdoilla, ei kaupallisuuden pillien mukaan. Sitäkin hän on kokenut, liikaakin. Uusi instrumentaalilevykin on valmistunut.

– Tämä paikka vapautti minut tekemään omanlaistani musiikkia, omilla ehdoillani.

 
 

 

 

 

 

 
 

Uutta vanhasta

Kurkistamme Villa Kanalaan, jossa kanat saavat tepsutella vapaasti, tai ne voivat viettää aikaa myös ulkona maata kuopsutellen.

Hulda-kissa lepäilee kuistille. Se on tiettävästi ainakin kerran uinut lähijoessa. Se tuli kotiin litimärkä turkki vettä valuen. Suloinen, pieni Helmi-kissakin tulee silitettäväksi. Puolivuotias portugalin vesikoira Luna opettelee vielä sisäsiistiksi.

Elämä Villa Unelmassa vaikuttaa rauhalliselta.

– Ei se kyllä aina sitä ole. Olen ollut välillä tosi kiireinen töitteni kanssa. Rahaa on tietenkin pakko tienata. Tosin remonttibudjettimme on ollut lähes nolla. Olemme oppineet hyödyntämään kaikkea vanhaa materiaalia, Maria naurahtaa.

Hän kertoo ”edellisestä elämästään”, jolloin hän nuorena äitinä oli varsinainen suorittaja. Se päättyi loppuun palamiseen, totaaliseen uupumukseen. Siitä alkoi vuosien eheytyminen ja uusi onni.

Myös Mika on kokenut vastoinkäymisiä elämänsä varrella. Työpaineitten päälle hometalon aiheuttama taloudellinen katastrofi. Ei ihme, että elämä maaseudun rauhassa viehättää kaikkina vuodenaikoina. Talvellakin Villa Unelmassa on ihanan lämmintä. Mika ja Maria ovat tutustuneet uuneihinsa, joilla on ihan oma sielunelämänsä. Ilmalämpöpumppu tuo oman lisänsä.

– Talvella ihailemme tähtitaivasta, kun katuvalot eivät ole häiritsemässä, Mika myhäilee.

 
 

 

 
 

Teksti Reija Kokkola  Kuvat Virpi Lehtinen

2
Pikkukaupunki
Unable to communicate with Instagram.

Follow Us