Ihmiset, Lifestyle

Elämää Villa Unelmassa

29.5.2018
Pois kiireestä maaseudun rauhaan

Maria ja Mika Kal­mi muut­ti­vat Lovi­isan maaseudun rauhaan Por­voon van­han kaupun­gin vilskeestä. He ovat remon­toi­neet rakkaudel­la – ja läh­es nol­labud­jetil­la – van­haa taloaan. Taiteelli­nen pariskun­ta on löytänyt elämään­sä rauhan mon­en rikkon­aisen vuo­den jäl­keen.

 

Aitauk­sen takaa kuu­luu vaa­ti­vaa määkimistä. Siel­lä kolme utelias­ta lam­mas­ta toitot­taa, että nyt tuli pihaan joku outo tyyp­pi. Kopina kumpuaa maas­ta, kun lam­paat juok­se­vat ter­ve­htimään.

Voisiko­han tuo­ta lehtiötä vähän hauka­ta, tai koltun­hel­maa? Yksi lam­paista hamuilee ahneesti kengän­nauho­jani. Maria ja Mika Kalmin poi­ka, kym­men­vuo­tias Sir­ius tulee apu­un. Sir­iuk­sel­la on kau­raa lam­pai­ta varten, ja ne lähtevätkin innokkaasti appeen perään.

 

Kaikel­la on tarkoituk­sen­sa

Vil­la Unel­man pihapi­iri on ihas­tut­ta­va. Luon­to ympäril­lä sekä pihan puut ja pen­saat saa­vat rön­sy­il­lä ihan itsek­seen kaikessa rauhas­sa. Vier­essä kul­kee pieni joki. Lähde pulp­puaa talvel­lakin. Taustal­la on pel­tomaise­maa silmän kan­ta­mat­tomi­in. Sisäistä rauhaa hake­maan tulleet Maria ja Mika Kal­mi ovat löytäneet oman parati­isin­sa.

– Kun muu­timme tänne, menin ensim­mäisen kuukau­den ajan joka ilta joen ääreen ja tein tulet. Siinä sit­ten istuske­lin. Tämä miljöö veti hil­jaisek­si, Mika ker­too.

Talon löysi Maria tois­sa vuon­na. Hän kat­seli myyn­ti-ilmoituk­sia ja huo­masi Vil­la Unel­man. Hän tuli ensim­mäisen ker­ran yksin kat­so­maan paikkaa. Oliko tämä siis klassi­nen ”se on siinä!” -koke­mus?

Ei ollut. Maria ajoi Lap­in­jär­ven­ti­etä har­mitellen sen kuop­paisu­ut­ta. Talon kun­tokin mieti­tyt­ti. Toisaal­ta he oli­vat tulleet sel­l­aiseen elämän­ti­lanteeseen, että maaseudun rauhaan oli päästävä.

– Uskomme siihen, että kaikel­la on tarkoituk­sen­sa ja ajatuk­sil­la on voimaa. Me ikään kuin tilasimme mielessämme itsellemme maa­ta. Ja tässä sitä nyt oli tar­jol­la, Maria nau­raa.

Tilaa todel­lakin on. Maria ja Mika eivät edes tiedä, kuin­ka paljon neliöitä heil­lä on nyt käytössään. Eihän sil­lä ole merk­i­tys­tä, kun­han kolmi­henkisel­lä per­heel­lä on hyvä olla. Niin, ja tietenkin koiral­la, kahdel­la kissal­la, kymmenel­lä kanal­la sekä kukol­la. Uno­hta­mat­ta tietenkään lam­pai­ta.

 
 

 

 

 
 

Ihmisiä ikku­nan takana

Vielä kesäl­lä 2016 Maria ja Mika asui­v­at Por­voon van­has­sa kaupungis­sa vuokra-asun­nos­sa. Talo sijait­si arvoste­tul­la ja idyl­lisel­lä Kirkkokadul­la. Ehkä elämä sitä olikin, idyl­liä – ainakin alku­un.

Isos­sa van­has­sa talos­sa oli myös molem­pi­en työti­lat, joten elämä oli tiivi­isti Kirkkokadul­la. Liikenne jyräsi aamus­ta iltaan muku­lakivil­lä. Ihmisvil­inää riit­ti ikkunoiden takana. Ohikulk­i­jat kat­se­li­v­at suo­raan ikkunoista sisään. Kun Maria ja Mika ava­si­vat oven, he näkivät japani­laisia tur­is­te­ja ihmettelemässä pihal­la. Tilantei­den absur­di­ut­ta ei alku­un edes tajun­nut. Ensin se melkein nau­rat­ti.

– Ei sit­ten enää myöhem­min. Asum­i­nen Por­voon van­has­sa kaupungis­sa oli erit­täin lev­o­ton­ta. Ahdis­tu­imme liiken­teen määrästä, metelistä ja siitä, että koti­imme tui­jotet­ti­in, he ker­to­vat.

 

Inspiroi­va ja rauhoit­ta­va ympäristö

Syn­tyi aja­tus tilas­ta ja rauhas­ta. Voisim­meko sit­tenkin asua maal­la? Sir­iuk­sen koulunkäyn­tikin mieti­tyt­ti. Siihen asti hän oli käynyt Stein­er-koulua. Nyt pitäisi siis men­nä ”normik­oulu­un”.

– Ajat­te­limme kuitenkin, että se voi sopia ihan hyvin Sir­iuk­selle.

Maria on ammatil­taan val­oku­vaa­ja. Hän jär­jestää myös eri­laisia henkisiä kursse­ja. Yleen­sä val­oku­vausses­siotkin alka­vat med­i­taa­ti­ol­la. Ensin hän pohti, miten asi­akkaat löytävät tien­sä Skin­nar­byn perukoille. Toisaal­ta hän näki sen, että ympäristö on inspiroi­va, mut­ta samal­la sopi­van rauhoit­ta­va. 

Mika on ollut muusikko – aina, kuten hän sanoo. Vapaa työ mah­dol­lis­taa asumisen vaik­ka pel­lon laidas­sa. Kun hän näki tule­van kotin­sa, hänelle avau­tui mah­dol­lisu­us rak­en­taa stu­diokin.

– Paljon on siitä kiin­ni, näkeekö ympäril­lään mah­dol­lisuuk­sia vai vaikeuk­sia.   

Nyt Mikalla on talon yläk­er­ras­sa ”täysver­i­nen” stu­dio. Siel­lä syn­tyy musi­ikkia omil­la ehdoil­la, ei kau­pal­lisu­u­den pil­lien mukaan. Sitäkin hän on kokenut, liikaakin. Uusi instru­men­taalilevykin on valmis­tunut.

– Tämä paik­ka vapaut­ti min­ut tekemään oman­lais­tani musi­ikkia, omil­la ehdoil­lani.

 
 

 

 

 

 

 
 

Uut­ta van­has­ta

Kurk­istamme Vil­la Kanalaan, jos­sa kanat saa­vat tep­sutel­la vapaasti, tai ne voivat viet­tää aikaa myös ulkona maa­ta kuop­sutellen.

Hul­da-kissa lep­äilee kuis­tille. Se on tiet­tävästi ainakin ker­ran uin­ut lähi­joes­sa. Se tuli koti­in litimärkä turk­ki vet­tä val­u­en. Suloinen, pieni Hel­mi-kissakin tulee silitet­täväk­si. Puo­livuo­tias por­tu­galin vesikoira Luna opet­telee vielä sisäsi­is­tik­si.

Elämä Vil­la Unel­mas­sa vaikut­taa rauhal­liselta.

– Ei se kyl­lä aina sitä ole. Olen ollut välil­lä tosi kiireinen töit­teni kanssa. Rahaa on tietenkin pakko tien­ata. Tosin remont­tibud­jet­timme on ollut läh­es nol­la. Olemme oppi­neet hyö­dyn­tämään kaikkea van­haa mate­ri­aalia, Maria nau­rah­taa.

Hän ker­too ”edel­lis­es­tä elämästään”, jol­loin hän nuore­na äit­inä oli varsi­nainen suorit­ta­ja. Se päät­tyi lop­pu­un palamiseen, totaaliseen uupumuk­seen. Siitä alkoi vuosien ehey­tymi­nen ja uusi onni.

Myös Mika on kokenut vas­toinkäymisiä elämän­sä var­rel­la. Työ­paineit­ten päälle homet­alon aiheut­ta­ma taloudelli­nen katas­trofi. Ei ihme, että elämä maaseudun rauhas­sa viehät­tää kaikki­na vuo­de­naikoina. Talvel­lakin Vil­la Unel­mas­sa on ihanan läm­mintä. Mika ja Maria ovat tutus­tuneet uunei­hin­sa, joil­la on ihan oma sielunelämän­sä. Ilmaläm­pöpump­pu tuo oman lisän­sä.

– Talvel­la ihailemme tähti­taivas­ta, kun katu­val­ot eivät ole häir­it­semässä, Mika myhäilee.

 
 

 

 
 

Tek­sti Rei­ja Kokko­la  Kuvat Vir­pi Lehti­nen

3
Pikkukaupunki