Kun merellä on hätä, Valkon VPK:n meripelastajat syöksyvät apuun. He ovat pelastaneet monta ihmishenkeä, mutta kohdanneet myös vainajia ja valoilmiöitä.
Elokuinen ilta Valkon edustalla kylpee auringossa. Meri kimmeltää kutsuvana ja ystävällisen rauhallisena. On keskiviikko, ja Valkon VPK on valmistautumassa jokaviikkoiseen meripelastusharjoitukseensa.
Keijo Silander, Kaj Montonen, Unto Henriksson, Jesse Mettinen, Ville Sirola ja Juha Heikkola ajavat meripelastusveneelleen VPK:n omilla paloautoilla. He tarkistavat veneen varusteet ja jokainen pukee pelastusliivit ylleen.
Tänään Jesse Mettinen saa opastusta ison Faster-veneen käsittelyssä. Kaj Montonen istuu navigoijan paikalle ja valmistautuu ohjaamaan Mettisen ajamista. Suuntana on lähisaaressa sijaitseva Eränkävijöiden mökki, joka tämän päivän harjoituksissa käydään sammuttamassa.
Vesialueiden tuntemus välttämätöntä
Mettinen kysyy, Montonen vastaa, ja muut asettuvat veneen penkeille. Alla jyllää lähes 500-heppainen diesel-kone. Mettinen ajaa hiljaa, sillä olemme vielä satamassa.
– Veneestä lähtee valtavat peräaallot. Jos tässä ajaa lujaa, pienet veneet hyppivät laiturille. Mutta tositilanteessa, jos ihmishenkeä mennään pelastamaan, ajamme melko sumeilematta, sanoo Keijo Silander, jolla on 30 vuoden kokemus VPK:n pelastajana.
Silander ja Montonen näyttävät tuntevan meren ja sen pinnan alla piilevän elämän kuin omat taskunsa. Ajamme läpi salmen, jota ympäröivät valtavat karikot. Niitä näyttää olevan ihan kaikkialla. Maakrapuna valitsisin itse kultaisen keskitien, mutta Montonen neuvoo Mettistä ohjaamaan venettä ”parikymmentä senttiä” oikealle.
– Jos tuosta ajat, kolisee varmasti. Tuossa ihan vieressä on kari, ja toinen heti toisella puolella, hän näyttää.
Mitään ei tosin näy, mutta varmasti ne kivet siellä lymyävät. Monitori kertoo, että veneen alla on tavallista vähemmän vettä.
– Vesi on nyt helvetin matalalla, Juha Heikkola huikkaa veneen kannella.
Vesien läpikotainen tuntemus on VPK-laisille kunnia-asia. Kiireessäkään ei pelastusveneen parane karauttaa kiville. Pimeässä ja sateessa myrskyn keskellä ajaminen on vielä monta kertaa haastavampaa kuin ihanassa auringonpaisteessa.
Montonen tarkkailee monitorilta merenpohjan vaihteluita, ja Mettinen seuraa sijaintia toisesta. Merikortit ovat myös esillä.
– Sähköiset laitteet voivat sammua milloin tahansa. On tärkeää, että merikortit ovat aina saatavilla ja luettavissa, Mettinen sanoo.
Hurjia tarinoita
Vaikka veneen ikkunoista siintää silmiä hivelevän kaunis merimaisema, iho nousee kananlihalle, kun kuuntelee Silanderin merijuttuja. Hän on kolunnut Fortumin vesitutkijana ja kalastellessaan jokaisen selän ja poukaman. Pitkä kokemus meripelastajana on näyttänyt hänelle myös meren toisen luonteen. Häntä kuunnellessa kunnioitus tätä valtavaa vesimassaa kohtaan kasvaa entisestään.
– Kymmeniä ruumiita olemme kiskoneet meren uumenista, hän toteaa tyynesti.
Eikä se kuulemma tunnu kauhean erikoiselta. No, ehkä vähän silloin kerran, kun ruumis oli löytymishetkellä ollut pari kuukautta veden kätköissä. Hukkuneen etsiminen on vaikeaa, kun sukeltajalla on näkyvyyttä puoli metriä kymmenen metrin syvyydessä.
Silander kertoo, että meri on kätkenyt hänen uransa aikana yhden uhrin ikiajoiksi.
– Kaksi miestä oli joutunut veden varaan. Toinen pelastui uimalla rantaan, mutta toista ei ole löytynyt koskaan. Naarasimme ja kuvasimme pohjaa kaksi päivää – tuloksetta, hän muistelee.
Selittämättömiä valoilmiöitä
Kun lähestymme Hudön saarta, jatkamme hieman kylmäävissä aiheissa. Olen kuullut, että Hudössä on nähty aivan viime vuosiin saakka merkillisiä valoilmiöitä. Mitä sanovat merikarhut tästä?
Silanderia ja Montosta hymyilyttää, mutta he vastaavat silti aivan tosissaan kysymykseen.
– Jo 70-luvulla näistä valoilmiöistä puhuttiin ihan yleisesti. Tuttu ilmiö. Olen itsekin kohdannut selittämättömän valoilmiön Hudön saaren lähistöllä, Silander sanoo.
– Olemme itse asiassa törmänneet valoilmiöön kaksikin kertaa, Montonen lisää.
Kuumaa hommaa
Pian edessämme ovat upeat punertavat kalliot, joiden laella tänään sammutettava mökki on. Tunnelma muuttuu, kun miehet ryhtyvät tositoimiin.
Valtava vesipumppu jylisee, kun Sirola ja Heikkola juoksevat ylös kalliolle vetäen perässään pitkää letkua. Se alkaa täyttyä merivedellä, kun ilma on poistettu. Meteli veneessä on aika kova. Montonen antaa ohjeita kallion laelta, jotta letkuun saadaan sopiva paine. Sirola ja Heikkola asettavat vesitykin nopeasti kohteen lähelle tukijalkojen varaan. Valtava vesisuihku nousee kohti sinistä, auringon paahtamaa taivasta.
Kun tykkiä säädellään, ilmaa halkoo kovalla paineella lähes 50-metrinen suihku. Sirola pitää tykistä kiinni tiukasti, mutta rennosti.
– Ilman tukijalkoja lentäisi ukko mukana. Niiden ansiosta ei kuitenkaan tarvitse käyttää kovinkaan paljon voimaa. Tykki on veneessä aina käyttövalmiina, hän sanoo.
Valkon VPK:n veneessä on varauduttu siihen, etteivät ainakaan pumpun tehot pääse loppumaan. Ja vettähän toki riittää.
Tärkeä tiedote
Kun sammutusharjoitus on ohi, saan kuulla, että Eränkävijöiden mökki on oikeasti palanut. Piipussa oli ollut halkeama, josta palo sai alkunsa. Mökissä olleet miehet pelastuivat täpärästi, onneksi.
Eränkävijöiden mökki on Valkon miehille tärkeä harjoituskohde, käyhän siellä usein lapsia ja nuoria kursseilla ja retkeilemässä. Muutenkin Valkon VPK:ta työllistävät enemmän maasto- ja mökkipalot sekä sairaustapaukset kuin vene- ja hukkumisonnettomuudet.
Sitten seuraa tärkeä tiedote.
– Jokaisen mökin seinään pitäisi laittaa koordinaatit valmiiksi. Hätääntynyt ihminen ei osaa välttämättä neuvoa meitä, mutta koordinaattien avulla löydämme varmasti perille, Silander sanoo.
Montonen ja Silander kiittävät Loviisan vesillä aktiivisesti liikkuvaa merivartiostoa.
– Loviisan vesillä puhallutetaan veneilijöitä ahkerasti. Nykyään vesillä liikutaankin selvin päin. Se on todella hyvä asia.
Mutta miten maastopaloihin voitaisiin puuttua? Ainakin yksi selkeä neuvo on: älä tupakoi. Ja jos tupakoit, ole todella varovainen stumppien kanssa. Saarien rutikuiva maasto syttyy herkästi.
Hyödyllinen harrastus
Muutaman tunnin kuluttua harjoitus on ohi, ja Mettinen kelaa kaikessa rauhassa käsin pitkän letkun meren uumenista.
Harjoituksen tai tositilanteen jälkeen ei miehistöllä enää tässä vaiheessa ole kiire. Sitten Mettinen asettuu puikkoihin, ja köysien irrottamisen jälkeen muutkin ottavat paikkansa veneessä. Mettinen aloittaa paluun Montosen ohjaamana.
– Aja kohti auringon siltaa, kuuluu ohje.
Kiva harrastus nuorillekin
Valkon VPK:n toiminnassa on mukana kymmeniä naisiakin. Mikä siinä sitten kiehtoo?
– VPK-toiminta on yhteisöllistä, kaiken kattavaa. Se kokoaa porukan yhteen. Yhteishenki on vahva. Kaikki ovat tasa-arvoisia, eikä täällä puhuta politiikkaa, Valkon VPK:ssa iät ajat toiminut Kaj Montonen vastaa.
Jesse Mettinen on ollut muutaman vuoden mukana. Kun kaveri kertoi pelastustyöstä, Mettinen ajatteli, että ”hitto, miksen minäkin”.
– Olemme aina valmiudessa. Harjoituksiin ja pelastustyöhön lähdemme tietenkin ilmalla kuin ilmalla.
Aktiiviporukka toivoisi Valkon VPK:lle lisää jäseniä. Auttajia ei koskaan ole liikaa. Mukaan pääsee nuorenakin, mutta varsinaiseen sammutustyöhön vasta täysi-ikäisenä.
– Tämä on kiva harrastus nuorillekin. Ja palkitsevaa sitten, kun pääsee auttamaan, Kaj Montonen ja Keijo Silander sanovat omasta kokemuksestaan.
Teksti Reija Kokkola Kuvat Janne Lehtinen